Metsässä ei ole samanlaisia seiniä, leikkivälineitä tai valmiiksi järjestettyjä oppimistilanteita kuin päiväkodissa. Silti siellä voidaan harjoitella monia lapsen kasvun kannalta tärkeitä taitoja. Turun yliopiston professori Sara Sintonen seurasi metsäeskariryhmän elämää kokonaisen lukuvuoden ajan. Hänen tutkimuksensa nostaa esiin kiinnostavan kysymyksen: mitä tapahtuu, kun lasten annetaan tutkia metsää omista lähtökohdistaan?
Metsässä kaatunut puunrunko voi olla monta asiaa.
Se voi olla este, jonka yli pitää kiivetä. Se voi muuttua leikissä sillaksi, avaruusalukseksi tai paikaksi, jossa istutaan ystävän kanssa.
Pehmeä sammal voi herättää kysymyksen siitä, miksi toinen kohta maasta tuntuu erilaiselta kuin toinen. Pienet eläimet, kivet, oksat ja lätäköt voivat puolestaan muuttaa tavallisen ulkoiluhetken pitkäksi tutkimusretkeksi.
Aikuiselle metsässä näkyy usein maisema.
Lapselle samassa paikassa voi olla kokonainen maailma, jonka yksityiskohdilla on omat merkityksensä.
Juuri tätä lasten ja metsän välistä suhdetta Turun yliopiston varhaiskasvatuksen professori Sara Sintonen on halunnut ymmärtää.
Lokakuussa 2026 julkaistussa tutkijaesittelyssä hän kertoo kulkeneensa metsäeskariryhmän mukana kokonaisen lukuvuoden ajan. Kerätty aineisto tarjoaa edelleen uusia näkökulmia lasten ja metsän suhteeseen.
Tutkimushanke poikkeaa tavallisesta opetuksen arvioinnista.
Sintosen tavoitteena ei ollut selvittää, saavatko metsäeskarilaiset parempia oppimistuloksia kuin sisätiloissa opiskelevat lapset.
Hän halusi tutkia perustavampaa kysymystä.
Mitä metsä merkitsee lapselle – ja millainen merkitys lapsen toiminnalla on metsälle?
Kysymys voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sen taustalla on suuri ajatus oppimisesta.
Lapsi ei ole vain ympäristönsä tarkkailija. Hän toimii siinä, vaikuttaa siihen ja rakentaa kokemustensa kautta käsitystä maailmasta.
Kokonainen lukuvuosi samassa metsässä
Sintosen Lasten metsä – Metsäeskarin matkassa -tutkimushanke käynnistyi vuonna 2023.
Hän sai tutkimukseensa Koneen Säätiön Metsän puolella -rahoitusta, jonka avulla hanketta voitiin laajentaa ja sen tuloksia esitellä tavallista tutkimusraporttia monipuolisemmin.
Tutkimuksen kohteena oli eteläsuomalainen metsäeskariryhmä, johon kuului 13 lasta ja kolme aikuista.
Metsäeskari tarkoittaa esiopetusta, jossa suurin osa toiminnasta tapahtuu metsäympäristössä.
Metsässä ei siis käydä vain satunnaisella retkellä. Siellä leikitään, opitaan, syödään ja vietetään aikaa yhdessä.
Ryhmällä on tavallisesti käytössään kota tai laavu. Metsäalue sijaitsee usein lähellä päiväkotia, jotta tarvittaessa voidaan siirtyä sisätiloihin esimerkiksi kovan pakkasen tai ukkosen vuoksi.
Sintonen seurasi ryhmää kahdesta neljään päivänä kuukaudessa yhden lukuvuoden ajan.
Yhteensä tutkimusaineistoa kertyi noin 20–40 metsäpäivältä.
Kyse ei siis ollut siitä, että tutkija olisi ollut lasten mukana metsässä joka päivä. Sen sijaan hän palasi saman ryhmän ja ympäristön pariin säännöllisesti eri vuodenaikoina.
Tällainen pitkäkestoinen havainnointi mahdollistaa aivan toisenlaisen tarkastelun kuin yksittäinen metsäretki.
Syksyllä kiinnostusta herättävä paikka voi näyttää talvella erilaiselta. Keväällä sama ympäristö tarjoaa jälleen uusia havaintoja.
Metsä ei pysy samanlaisena, eivätkä lapsetkaan.
Tämä jatkuva muutos on yksi tutkimuksen keskeisistä lähtökohdista.
Tutkija ei lähtenyt metsään mittaamaan arvosanoja
Monessa oppimista käsittelevässä tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka hyvin lapset omaksuvat tietyn taidon tai tiedon.
Voidaan esimerkiksi mitata sanavaraston kehitystä, motorisia taitoja tai tarkkaavaisuutta.
Sintosen tutkimuksessa lähtökohta on toinen.
Hän havainnoi lasten toimintaa, leikkejä, rakennelmia ja tapoja olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.
Tutkija kirjasi havaintojaan päiväkirjaan ja dokumentoi lasten toimintaa myös valokuvin.
Tavoitteena oli ymmärtää, millaisia merkityksiä metsä saa lasten kokemuksissa.
Merkitykset eivät välttämättä ilmene suorina vastauksina aikuisen kysymyksiin.
Lapsi voi osoittaa kiinnostuksensa palaamalla samaan paikkaan, tutkimalla jotakin esinettä pitkään tai muuttamalla ympäristöstä löytämänsä materiaalin osaksi leikkiä.
Näitä tilanteita tutkimalla voidaan saada tietoa lapsen tavasta hahmottaa ympäristöään.
Sintosen tutkimus liittyy kasvatustieteelliseen ajatteluun, jossa oppimista tarkastellaan ihmisen ja ympäristön välisenä vuorovaikutuksena.
Metsä ei ole tässä ajattelussa vain tausta, jonka edessä oppiminen tapahtuu.
Se on osa tapahtumaa.
Märkä maa, vaihtuva sää, puunrunko, lumi tai maasta löytynyt esine voivat kaikki vaikuttaa siihen, millaiseksi toiminta muodostuu.
Tämä auttaa ymmärtämään myös sitä, miksi metsässä oppimisen mahdollisuudet eivät rajoitu kasvien ja eläinten tunnistamiseen.
Metsässä lapsi joutuu käyttämään koko kehoaan
Metsä ei tarjoa samanlaista tasaista ja ennakoitavaa liikkumisympäristöä kuin sisätila.
Maassa voi olla juuria, kiviä ja korkeuseroja. Polku saattaa olla märkä tai liukas. Jokin kohta vaatii kiertämistä, toinen tasapainoilua.
Liikkuminen edellyttää jatkuvaa havainnointia.
Lapsen täytyy arvioida, mihin voi astua, miten este ylitetään ja millainen liike tilanteessa toimii.
Luontopainotteisen varhaiskasvatuksen vaikutuksia käsiteltiin vuonna 2023 julkaistussa kansainvälisessä järjestelmällisessä tutkimuskatsauksessa.
Siinä tarkasteltiin 16 tutkimusta, joissa oli yhteensä 1 560 lasta.
Katsauksessa metsätoimintaan osallistuneilla lapsilla havaittiin myönteisiä tuloksia muun muassa motorisessa koordinaatiossa ja tasapainossa verrattuna sisätiloissa toteutettuun toimintaan.
Tutkimuksissa tarkasteltiin myös kognitiivisia toimintoja, luontosuhdetta sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tekijöitä.
Tulokset ovat kiinnostavia, mutta niitä ei pidä tulkita niin, että metsässä oppiminen olisi kaikissa tilanteissa sisätiloja parempaa.
Tutkimusasetelmat ja toiminnan toteutustavat vaihtelevat.
Lisäksi siihen, millaisia taitoja lapsi harjoittelee, vaikuttavat ympäristön ohella kasvattajan toiminta, lapsen ikä ja yksilölliset tarpeet.
Silti metsän vahvuus on helposti ymmärrettävissä.
Luonnossa liikkuminen tarjoaa monipuolisia tilanteita, joissa havainto, päätös ja liike liittyvät toisiinsa.
Yhden puunrungon ylittäminen ei välttämättä opeta mitään erityistä yksittäistä tietoa.
Mutta se voi olla osa monien taitojen vähittäistä harjoittelua.
Metsän kiinnostavimmat leikkivälineet eivät ole valmiita
Metsässä leikkiä ei tarvitse rakentaa vain tarkoitukseen valmistettujen välineiden varaan.
Keppi voi saada monta käyttötarkoitusta. Kivet voivat muuttua leikissä aarteiksi. Maahan pudonneista oksista voidaan rakentaa maja tai hahmotella reitti.
Lapsi joutuu käyttämään mielikuvitustaan ja sopimaan muiden kanssa siitä, mitä jokin esine tai paikka leikissä tarkoittaa.
Tämä erottaa metsäympäristön monista valmiiksi suunnitelluista leikkipaikoista.
Leikkipuistossa välineiden käyttötarkoitus on usein melko selvä.
Keinulla keinutaan ja liukumäkeä lasketaan.
Metsässä leikin tarkoitus voi syntyä vasta lasten toiminnan aikana.
Avoimuus ei tietenkään tarkoita, että jokainen metsäleikki olisi automaattisesti luovempaa kuin sisätiloissa tapahtuva leikki.
Sisälläkin lapset voivat keksiä monimutkaisia mielikuvitusmaailmoja.
Metsä tarjoaa kuitenkin erilaisia materiaaleja ja tilanteita, jotka voivat käynnistää uudenlaista toimintaa.
Luonto tarjoaa lapsille mahdollisuuksia oppia myös taiteen ja luovan tekemisen kautta. Ulkona järjestetyssä maalaustuokiossa lapset voivat havainnoida ympäristöään, käyttää mielikuvitustaan ja harjoitella uusia taitoja yhdessä aikuisen kanssa. Kuvituskuva: Mikhail Nilov / Pexels.
Vuonna 2022 julkaistussa kansainvälisessä tutkimuskatsauksessa tarkasteltiin 36 tutkimusta luontopainotteisen varhaiskasvatuksen yhteyksistä lasten sosiaaliseen, emotionaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen.
Katsauksessa havaittiin myönteisiä yhteyksiä muun muassa leikkivuorovaikutukseen, sosiaalisiin taitoihin ja itsesäätelyyn.
Tutkijat arvioivat kuitenkin näytön varmuuden erittäin heikoksi.
Tämä on tärkeä rajaus.
Luontopainotteiseen kasvatukseen liittyy lupaavia havaintoja, mutta ei ole vielä riittävän vahvaa tutkimusnäyttöä väittää, että pelkkä metsäympäristö aiheuttaisi kaikki havaitut myönteiset muutokset.
Olennaista on myös se, mitä luonnossa tehdään.
Metsä voi opettaa myös yhdessä toimimista
Kuvitellaan tilanne, jossa lapset haluavat rakentaa majan.
Rakentamiseen tarvitaan oksia, sopiva paikka ja yhteinen käsitys siitä, millainen majasta pitäisi tulla.
Yksi lapsi löytää pitkän kepin. Toinen huomaa, ettei se pysy pystyssä. Kolmas ehdottaa erilaista rakennetta.
Tällaisessa leikissä voidaan harjoitella neuvottelua, yhteistyötä, suunnittelua ja ristiriitojen ratkaisemista.
Esimerkki havainnollistaa metsäleikin mahdollisuuksia, eikä ole kuvaus yksittäisestä Sintosen tutkimuksessa dokumentoidusta tapahtumasta.
Luontoympäristön tarjoamat materiaalit voivat synnyttää tilanteita, joissa lasten on ratkaistava käytännön ongelmia yhdessä.
Joskus ratkaisu löytyy nopeasti. Toisinaan leikki muuttuu kokonaan, kun alkuperäinen suunnitelma ei toimikaan.
Näissä tilanteissa oppimista tapahtuu usein ilman, että se muistuttaa aikuisen näkökulmasta varsinaista opetustilannetta.
Tämä on myös osa suomalaisen varhaiskasvatuksen pedagogista ajattelua.
Opetushallituksen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa lapsi nähdään aktiivisena toimijana, joka oppii vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja ympäristön kanssa.
Leikillä on merkittävä rooli oppimisessa.
Tavoitteena ei ole pelkästään tietojen ja taitojen opettaminen, vaan myös lasten oma toimijuus, osallistuminen ja mahdollisuus tehdä havaintoja ympäröivästä maailmasta.
Metsä sopii tähän ajatteluun luontevasti.
Se ei kuitenkaan korvaa kasvattajan osaamista.
Päinvastoin juuri aikuisten tehtävänä on varmistaa turvallisuus, tukea lasten toimintaa ja auttaa tilanteissa, joissa lapsi tarvitsee ohjausta.
Vuodenaikojen vaihtuminen tekee samasta paikasta uuden
Yksi metsäeskarin erityispiirteistä on mahdollisuus palata samaan ympäristöön läpi vuoden.
Tämä erottaa sen satunnaisesta luontoretkestä.
Syksyllä metsässä voidaan havaita putoavia lehtiä, sieniä ja kosteaa maata.
Talvella lumi ja jää voivat muuttaa tutun paikan ilmettä. Äänet kuuluvat erilaisilta, ja liikkuminen vaatii uusia ratkaisuja.
Keväällä ympäristö alkaa muuttua jälleen.
Sama polku näyttää erilaiselta, kun lumi sulaa, maa kuivuu ja kasvillisuus alkaa kehittyä.
Kun lapsi palaa samaan paikkaan säännöllisesti, muutoksia on mahdollista huomata vähitellen.
Luonnon vuodenaikojen seuraaminen voi auttaa ymmärtämään, etteivät kaikki ympäristön muutokset tapahdu nopeasti.
Jotakin voi huomata saman päivän aikana. Toisen muutoksen havaitsemiseen tarvitaan viikkoja tai kuukausia.
Opetushallituksen ympäristökasvatuksen ohjeistuksessa luonnon ilmiöiden tutkiminen ja vuodenaikojen vaihtelun havainnointi kuuluvat keskeisiin oppimisen mahdollisuuksiin.
Sintosen hankkeessa pitkä aikajänne on erityisen merkityksellinen myös tutkimuksen kannalta.
Tutkijan palatessa saman ryhmän luo eri vaiheissa lukuvuotta hän voi tarkastella lasten toimintaa muuttuvassa ympäristössä.
Tämä tekee metsästä paljon enemmän kuin yksittäisen opetuspäivän tapahtumapaikan.
Se on ympäristö, johon lasten kokemukset voivat vähitellen kerrostua.
Tutkimuksesta syntyi myös lasten tarinoita
Sintosen tutkimuksessa on toinenkin kiinnostava piirre.
Sen aineistoa ei ole tarkoitettu vain tieteellisiä julkaisuja varten.
Hankkeessa on mukana lastenkirjailija ja kuvittaja Emilia Erfving, jonka tehtävänä on muuttaa tutkijan havaintoja tarinalliseen muotoon.
Hän käy läpi Sintosen metsässä keräämää aineistoa ja rakentaa siitä kertomuksia, joissa todelliset havainnot yhdistyvät taiteelliseen tulkintaan.
Hankkeen verkkosivulla julkaistaan tarinoita lasten ja metsän välisestä suhteesta.
Ratkaisu avaa kiinnostavan kysymyksen tutkimustiedon esittämisestä.
Tieteellisellä artikkelilla ja kertomuksella on erilaiset tehtävät.
Tutkimusjulkaisussa pitää osoittaa, miten aineisto on kerätty ja millä perusteella johtopäätöksiä tehdään.
Kertomuksessa taas voidaan kuvata kokemuksellisia puolia, joita olisi vaikea esittää pelkkinä taulukoina tai käsitteinä.
On silti tärkeää erottaa toisistaan tutkijan dokumentoimat tapahtumat ja kertojan lisäämät kuvitteelliset yksityiskohdat.
Hankkeessa tämä ero tehdään avoimesti.
Verkkosivu kertoo, että tarinoissa käytetään mielikuvitusta ja että todellisuus, tulkinta ja fiktio kietoutuvat toisiinsa.
Juuri tämä tekee hankkeesta omaperäisen.
Lasten kokemuksia ei pyritä kuvaamaan vain aikuisten tutkimuskielen kautta.
Niille etsitään myös ilmaisumuotoja, joiden avulla laajempi yleisö voi kiinnostua lasten omasta tavasta nähdä ympäristö.
Metsässä oppimisen suurin oivallus saattaa liittyä aikuisiin
Luontopainotteista varhaiskasvatusta käsitellään usein kysymällä, mitä hyötyä siitä on lapsille.
Paraneeko keskittymiskyky? Kehittyvätkö motoriset taidot? Lisääntyykö liikunta?
Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä.
Sintosen tutkimus kuitenkin haastaa katsomaan asiaa hieman toisesta suunnasta.
Mitä aikuiset voivat oppia tarkkailemalla lasten toimintaa?
Aikuiset jäsentävät ympäristöä usein käyttötarkoitusten kautta.
Metsä voi olla ulkoilupaikka, virkistysalue tai luontokohde.
Lapsen näkökulmasta merkitykselliseksi voi nousta jokin aivan pieni yksityiskohta, jonka aikuinen ohittaisi.
Kivi, jonka luona pysähdytään uudelleen. Oksa, jonka muoto kiinnostaa. Metsän kohta, johon palataan, vaikka lähellä olisi paljon muutakin nähtävää.
Tämä ei tarkoita, että lapset ymmärtäisivät luontoa aikuisia paremmin.
Se tarkoittaa, että he voivat huomata ja arvottaa ympäristön asioita eri tavoin.
Kun aikuisen tehtävä ei ole jatkuvasti ohjata toimintaa kohti ennalta päätettyä lopputulosta, lapsen omille havainnoille voi syntyä enemmän tilaa.
Sintosen tutkimushankkeen kannalta juuri näiden merkitysten ymmärtäminen on olennaista.
Metsä ei ole vain paikka, jossa lapselle annetaan tietoa luonnosta.
Se on ympäristö, johon lapsi muodostaa omaa suhdettaan.
Voisiko jokainen lapsi hyötyä metsässä oppimisesta?
Metsäeskari ei ole ainoa tapa toteuttaa luontopainotteista kasvatusta.
Luonto voi olla osa päiväkotipäivää myös silloin, kun suurin osa toiminnasta tapahtuu sisätiloissa.
Lyhyet retket, lähipuistot, pienet metsäalueet ja luonnonmateriaalien tutkiminen tarjoavat mahdollisuuksia havaintoihin ja leikkiin.
Luonnossa toimimisen ei tarvitse myöskään tarkoittaa sitä, että lapset jätettäisiin selviytymään omin päin.
Turvallinen toiminta edellyttää aikuisten harkintaa, sääolosuhteiden huomioimista ja lasten yksilöllisten tarpeiden ymmärtämistä.
Kaikille lapsille metsäympäristö ei ole samanlainen.
Yhdelle epätasainen maasto tarjoaa mielekästä liikunnallista haastetta. Toiselle se voi olla vaikeakulkuinen tai esteellinen.
Siksi luontokasvatuksen kehittämisessä on huomioitava myös esteettömyys ja mahdollisuus osallistua.
Laadukas varhaiskasvatus ei synny vain siitä, että toiminta siirretään metsään.
Sen perustana ovat osaavat kasvattajat, turvallinen ympäristö, lasten kuuleminen ja tavoitteellinen pedagoginen toiminta.
Luonnon vahvuus on siinä, että se tarjoaa näiden rinnalle omanlaisiaan oppimismahdollisuuksia.
Luontosuhde rakentuu kokemuksista, ei pelkästään tiedosta
Suomessa metsä on monelle lapselle tuttu ympäristö.
Silti lasten kokemukset luonnosta ovat hyvin erilaisia.
Yksi viettää paljon aikaa metsässä perheensä kanssa. Toinen tutustuu luontoon pääasiassa päiväkodin tai koulun kautta.
Myös kaupunkien sisällä mahdollisuudet päästä helposti erilaisiin luontoympäristöihin voivat vaihdella.
Siksi varhaiskasvatuksella voi olla tärkeä rooli siinä, että eri taustoista tulevat lapset saavat mahdollisuuksia luontokokemuksiin.
Opetushallituksen ympäristökasvatuksen linjauksissa erotetaan toisistaan oppiminen ympäristössä, ympäristöstä ja ympäristön puolesta.
Ero on merkittävä.
Luonnossa voidaan oppia toimimaan. Luonnosta voidaan hankkia tietoa. Samalla voidaan harjoitella tapoja, joilla omasta ympäristöstä pidetään huolta.
Luontosuhdetta ei kuitenkaan pidä ymmärtää pelkästään ympäristövastuun kautta.
Lapselle metsä voi olla tärkeä myös siksi, että siellä on hauskaa, siellä saa leikkiä tai siellä voi viettää aikaa ystävien kanssa.
Myönteinen luontokokemus voi olla arvokas ilman, että siitä tarvitsee tehdä oppituntia.
Mitä yksi lukuvuosi metsässä lopulta kertoo?
Sara Sintosen tutkimuksen kiinnostavin piirre on sen tapa suhtautua lapsiin.
Tutkimuksessa lapset eivät näyttäydy vain oppimisen kohteina, joiden kehitystä aikuinen arvioi.
He ovat aktiivisia toimijoita, joiden omat kokemukset ovat tutkimuksen kannalta merkityksellisiä.
Kokonaisen lukuvuoden aikana metsä ehtii muuttua moneen kertaan.
Sama paikka voi olla syksyllä märkä, talvella jäinen ja keväällä täynnä uutta kasvua.
Myös lapsen suhde siihen voi muuttua.
Paikka, joka aluksi tuntui vieraalta, voi tulla tutuksi. Jokin aiemmin huomaamatta jäänyt yksityiskohta voi alkaa kiinnostaa.
Tutkijan tehtävä on huomata tällaisia muutoksia ja pyrkiä ymmärtämään niiden merkitystä.
Tutkimus ei anna yksinkertaista vastausta siihen, kuinka monta tuntia lapsen pitäisi viettää luonnossa tai millainen oppimisympäristö olisi kaikille paras.
Sen sijaan se muistuttaa asiasta, joka kiireisessä arjessa jää helposti sivuun.
Oppiminen ei aina näytä oppimiselta.
Joskus se näyttää leikiltä, pysähtymiseltä, rakentamiselta tai saman asian tutkimiselta yhä uudelleen.
Ja joskus lapsen kiinnostavin havainto syntyy juuri silloin, kun aikuinen ei ollut suunnitellut opettavansa mitään erityistä.
Lähteet
Alkuperäislähteet
1. Turun yliopisto, 23.10.2026: Kuukauden tutkija: Sara Sintonen. Professorin ajankohtainen tutkimusesittely ja metsäeskariaineiston pitkäaikainen tarkastelu.
Turun yliopisto
2. Turun yliopisto, 30.8.2023: Sara Sintonen tutkii lasten ja metsän suhdetta Koneen Säätiön apurahalla. Tutkimushankkeen tavoitteet, menetelmät ja rahoitus.
Turun yliopisto
3. Lasten metsä – Metsäeskarin matkassa, Turun yliopiston tutkimushanke: Tutkimushankkeen esittely ja aineistonkeruu. Ryhmän koko, tutkijan havainnointipäivät ja taiteellinen yhteistyö.
Metsäeskarin matkassa
4. Opetushallitus: Kestävä elämäntapa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Luonnossa, luonnosta ja luonnon puolesta oppiminen.
Opetushallitus
5. Opetushallitus: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet pähkinänkuoressa. Leikin, oppimisympäristöjen ja lasten aktiivisen toimijuuden merkitys.
Opetushallitus
Kansainväliset tutkimuskatsaukset
6. Nature-Based Early Childhood Education and Children’s Social, Emotional and Cognitive Development: A Mixed-Methods Systematic Review (2022). Tutkimuskatsaus – PubMed. Tarkastelee 36 tutkimusta ja tutkimusnäytön epävarmuutta.
PubMed
7. Psychological Benefits of Attending Forest School for Preschool Children: a Systematic Review (2023). Tutkimuskatsaus – Educational Psychology Review. Tarkastelee 16 tutkimusta ja yhteensä 1 560 lapsen aineistoja.
Springer Nature Link
8. Early childhood environmental education: A systematic review of the research literature (2020). Tutkimuskatsaus – PubMed. Katsaus 66 tutkimukseen varhaislapsuuden ympäristökasvatuksesta.
PubMed
