Kuva muinaisista suomalaisista yksinkertaisiin ja värittömiin vaatteisiin pukeutuneina on puutteellinen. Arkeologiset löydöt kertovat taidokkaasti valmistetuista villavaatteista, koruista ja kansainvälisistä muotivaikutteista. Kaarinan Ravattulassa tehty poikkeuksellinen hautalöytö osoittaa, miten eurooppalaiset uutuudet ja paikalliset pukeutumisperinteet kohtasivat Suomen alueella jo 1200-luvun alussa.
Lähes 900 vuotta sitten nykyisen Kaarinan alueella eläneen naisen vaatetukseen kuului yksityiskohta, joka ei ollut lainkaan tavallinen aikansa paikallisessa pukeutumisperinteessä.
Hänellä oli punaiset, polven yli ulottuneet kangassukat.
Ne eivät kuulosta nykyihmisestä erityisen merkittäviltä. Arkeologeille niiden löytyminen oli kuitenkin poikkeuksellista.
Kyseessä olivat Suomen vanhimmat tunnetut kangassukkien jäänteet. Niiden valmistustapa ja rakenne kertoivat pukeutumismuodista, jonka vaikutteet olivat kulkeutuneet Suomeen muualta Euroopasta.
Sukkien lisäksi haudasta löytyi säilyneitä villakankaita, koristeellisia nauhoja sekä metallikoristeiden jäänteitä.
Yhdessä ne muodostivat kuvan vaatetuksesta, jossa yhdistyivät vanha paikallinen käsityöperinne ja uuden aikakauden muoti.
Löytö on nostanut esiin kiinnostavan kysymyksen: kuinka paljon tiedämme siitä, miltä Suomessa asuneet ihmiset todella näyttivät lähes tuhat vuotta sitten?
Suomalaiset muinaispuvut ovat herättäneet viime vuosina uutta kiinnostusta. Niiden valmistamista opetellaan käsityökursseilla, ja vanhoihin hautalöytöihin perustuvia asukokonaisuuksia tehdään uudelleen.
Kyse ei ole pelkästään historiallisten vaatteiden jäljittelystä. Muinaispuvut avaavat näkymän aikaan, jolloin vaatteet olivat arvokkaita, niiden valmistaminen vaati paljon työtä ja pukeutumiseen liittyi paikallisten perinteiden lisäksi muualta saatuja vaikutteita.
Hauta paljasti vaatteita, joita Suomesta ei ollut aiemmin löydetty
Ravattulan Ristimäki tunnetaan erityisesti Suomen vanhimman tunnetun kirkon jäännöksistä.
Kirkon ympärille muodostunut hautausmaa oli käytössä 1100-luvulta 1200-luvun puoliväliin, jolloin Suomen lounaisosissa elettiin rautakauden ja varhaisen keskiajan murrosvaihetta.
Kaarinan Ravattulan Ristimäellä sijaitsevan, 1100- ja 1200-lukujen vaihteeseen ajoittuvan kirkon kivijalan jäännöksiä arkeologisissa kaivauksissa. Kirkon ympärillä sijainneesta hautausmaasta on löydetty poikkeuksellisen hyvin säilyneitä tekstiilejä, joiden avulla tutkijat ovat voineet selvittää lähes 900 vuoden takaista pukeutumista ja valmistaa Ravattulan muinaispuvun ennallistuksen. Kuva: J. Ruohonen / Ravattulan Ristimäki -hanke.
Turun yliopiston arkeologit tutkivat alueen hautoja vuosina 2010–2016.
Kaikkiaan kaivauksissa tutkittiin 61 ruumishautaa. Vuonna 2016 yhdestä naisenhaudasta löytyi poikkeuksellisen runsaasti tekstiilinjäänteitä.
Hauta tunnetaan tutkimusaineistossa tunnuksella 41/2016.
Vainaja oli noin 160–165 senttimetriä pitkä nainen. Hänet oli haudattu selälleen lauta-arkkuun käsivarret vyötärölle taivutettuina.
Hauta ajoittuu todennäköisesti 1200-luvun alkuun.
Löytö oli merkittävä siksi, että Suomen maaperässä vanhat vaatteet säilyvät yleensä huonosti.
Tekstiilit ovat eloperäistä materiaalia, joka maatuu ajan kuluessa. Joissakin hautauksissa metallikorujen lähellä säilyneet kankaanpalat ovat kuitenkin jääneet jäljelle.
Ravattulassa säilyneitä tekstiilejä oli tavallista enemmän.
Hautalöydön sisältäneitä maapaakkuja nostettiin kokonaisina ja tutkittiin myöhemmin Turun museokeskuksen konservointilaboratoriossa.
Näin oli mahdollista tarkastella hauraita tekstiilejä ja metallikoristeita huomattavasti tarkemmin kuin tavallisissa maastokaivauksissa.
Tutkimuksissa tunnistettiin useita vaatetuksen osia, joista osa poikkesi aiemmin tunnetuista suomalaisista hautalöydöistä.
Niiden pohjalta valmistettiin Ravattulan muinaispuku.
Puku julkistettiin vuonna 2021. Se oli ensimmäinen uusi suomalainen muinaispuku tällä vuosituhannella.
Ravattulan löydön kiinnostavuus ei kuitenkaan perustu vain siihen, että muinainen asu saatiin valmistettua uudelleen.
Vaatteet kertovat aikakautensa muuttumisesta.
Miltä rautakauden lopun suomalainen pukeutuminen näytti?
Rautakauden lopulla Suomen alueella käytetty vaatetus ei ollut yhdenmukaista.
Siihen vaikuttivat muun muassa paikalliset perinteet, käytettävissä olleet materiaalit ja ihmisten varallisuus.
Arkeologisesti parhaiten tunnetaan erityisesti naisten juhla- ja hautapukeutumista, sillä korut ja metallikoristeet ovat edesauttaneet kankaiden säilymistä.
Tunnettuihin myöhäisrautakautisiin naisten asuihin kuului usein villaisia vaatteita, viittoja, esiliinoja ja näyttäviä metallikoruja.
Euran muinaispuku havainnollistaa myöhäisrautakauden pukeutumisen värikkyyttä ja käsityötaitoa. Asuun kuuluvat näyttävät korut, koristeelliset nauhat ja pronssispiraalein koristeltu esiliina. Puku on hautalöytöihin perustuva ennallistus, ei alkuperäinen historiallinen vaate. Kuva: Matti Bergström / Museovirasto, Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0.
Kuvankäsittelymerkintä: Alkuperäinen valokuva on suurennettu kolminkertaiseksi perinteisellä Lanczos-menetelmällä. Kuvan historiallisia yksityiskohtia ei ole muutettu eikä tekoälyllä luotu uusia yksityiskohtia.
Vaatteissa käytettiin solkia, joilla voitiin kiinnittää esimerkiksi viitta tai muita puvun osia.
Koristeelliset lautanauhat olivat tärkeä osa pukeutumista.
Lautanauha valmistetaan pujottamalla lankoja pienissä laudoissa oleviin reikiin ja kiertämällä lautoja kudonnan aikana. Menetelmällä voidaan valmistaa kestäviä, yksityiskohtaisesti kuvioituja nauhoja.
Niitä voitiin käyttää esimerkiksi vaatteiden reunuksissa ja vyönä.
Erityisen tunnusomaisia suomalaisille muinaispuvuille ovat pronssispiraalikoristeet.
Pienistä metallispiraaleista voitiin muodostaa kankaan reunoihin kuvioita, joiden tekeminen vaati tarkkuutta ja huomattavasti käsityötä.
Koristelu ei ollut pelkästään näyttävää. Metalliosien yhteydessä säilyneet tekstiilit ovat myöhemmin antaneet tutkijoille tietoa vaatteiden rakenteesta.
Muinaispuvuissa näkyvät myös värit.
Ajatus luonnonvärisestä, yksinomaan harmaasta tai ruskeasta vaatetuksesta ei vastaa kaikkia hautalöytöjen osoittamia mahdollisuuksia.
Vaatteita valmistettiin sekä luonnonvärisestä villasta että värjätyistä langoista.
Eri tekstiilien värit ja koristelut vaihtelivat, eikä kaikkien alkuperäisten sävyjen tarkka määrittäminen ole mahdollista.
Ravattulan löydön perusteella on kuitenkin voitu ennallistaa asukokonaisuus, johon kuuluu muun muassa sininen esiliina, villaviitta, mekko ja punaiset kangassukat.
Asussa on mukana myös pellavapaita sekä pään alueelle kuuluvia tekstiilejä ja koristeita.
Kaikki nämä eivät olleet uusia muoti-ilmiöitä.
Osa edusti vuosisatojen aikana kehittyneitä paikallisia pukeutumisperinteitä.
Juuri niiden rinnalle ilmestyneet uudet vaatekappaleet tekevät Ravattulan löydöstä erityisen.
Punaiset kangassukat kertovat yhteyksistä muualle Eurooppaan
Ravattulan naisen asussa oli kaksi piirrettä, jotka erottivat sen aiemmista suomalaisista pukulöydöistä.
Ensimmäinen oli mekko.
Perinteiseen myöhäisrautakautiseen naisen asuun saattoi kuulua vartalon ympäri kiedottu vaippahame, joka kiinnitettiin olkapäiltä soljilla.
Ravattulan haudassa havaittu mekko oli kuitenkin toisenlainen.
Se oli yhteen ommeltu villainen vaatekappale, jonka rakennetta on tulkittu uuden keskiaikaisen pukumuodin ilmentymäksi.
Toinen merkittävä uutuus olivat kangassukat.
Aiemmin tunnetuissa paikallisissa pukuperinteissä sääret oli voitu peittää pitkien ja kapeiden kangassiteiden avulla.
Ravattulassa vainajalla oli sen sijaan erilliset, punaisesta villakankaasta valmistetut sukat.
Tutkimusten mukaan sukkakangas oli kudottu todennäköisesti paikallisesti tuotetusta villasta.
Sen punainen väri oli saatu värimatarasta.
Tämä on löydön kiinnostavimpia yksityiskohtia.
Värimatara ei ollut tavallinen suomalainen luonnonkasvi, jonka juuria olisi voitu kerätä läheisestä metsästä. Viljelty värimatara oli kallis tuontituote, ja sen käyttö yleistyi Suomen alueella vasta myöhemmin keskiajalla.
Punaiset sukat osoittavat siksi, että hautaan puetun naisen vaatetuksessa oli käytetty materiaaleja tai valmistukseen liittyviä tuotteita, joilla oli yhteys laajempaan eurooppalaiseen kaupankäyntiin.
Löytö ei kerro, mistä sukkiin käytetty väriaine tarkalleen hankittiin tai kuka vaatteet valmisti.
Se osoittaa kuitenkin, että kansainväliset muotivaikutteet ja erikoistuneet värjäysmateriaalit olivat saavuttaneet myös Suomen lounaisosan.
Yksittäinen hautalöytö ei tietenkään tarkoita, että kaikki suomalaiset olisivat käyttäneet samanlaisia vaatteita.
Se kertoo, millainen vaatetus oli mahdollinen ainakin osalle aikansa ihmisistä.
Suomen alue ei ollut erillään Euroopasta
Suomen rautakaudesta puhutaan toisinaan tavalla, joka saa aikakauden näyttämään eristyneeltä.
Todellisuudessa Suomen alueella asuneet ihmiset olivat vuorovaikutuksessa ympäröivien alueiden kanssa.
Yhteyksiä kulki Itämeren yli ja sen eri rannikoiden välillä.
Pukeutumisessa näkyi sekä paikallista perinnettä että muualta tulleita vaikutteita.
Ravattulan muinaispuku havainnollistaa tätä poikkeuksellisen hyvin.
Sen sininen, pronssispiraalein koristeltu esiliina ja viitta jatkavat lounaissuomalaista rautakauden perinnettä.
Mekko ja punaiset kangassukat taas liittyvät keskiajan eurooppalaisiin pukeutumistapoihin.
Eri aikakausien vaikutteet olivat siis käytössä samassa asukokonaisuudessa.
Tämä kertoo vähittäisestä muutoksesta, ei yhden muodin äkillisestä vaihtumisesta toiseen.
Ihmiset eivät luopuneet kaikista vanhoista vaatetustavoistaan sen vuoksi, että uusia malleja tuli tunnetuksi.
Uusia piirteitä voitiin omaksua samalla, kun paikalliset käsityö- ja koristeluperinteet säilyivät.
Muoti ei siten ole vain nykyajan ilmiö.
Myös lähes tuhat vuotta sitten pukeutumiseen vaikuttivat ympäröivän maailman muutokset, ihmisten väliset yhteydet ja uusien valmistustapojen leviäminen.
Ravattulan löytö antaa tästä konkreettisen esimerkin.
Vaatteiden valmistaminen vaati huomattavaa osaamista
Nykyihmiselle vaatteen hankkiminen tarkoittaa useimmiten ostamista.
Rautakauden lopulla yhdenkin vaatteen valmistaminen saattoi sisältää suuren määrän erillisiä työvaiheita.
Villaa oli hankittava, käsiteltävä ja kehrättävä langaksi.
Langasta valmistettiin kangasta kutomalla.
Sen jälkeen tarvittiin leikkaamista, ompelemista, koristelua sekä mahdollisesti värjäämistä.
Jos vaatteeseen tehtiin lautanauhoja tai pronssispiraalikoristeita, työmäärä kasvoi entisestään.
Ravattulan pukujen nykyaikainen valmistaminen on osoittanut, kuinka monenlaista osaamista yhden historiallisen asukokonaisuuden toteuttaminen edellyttää.
Puvun ensimmäistä versiota valmistettiin tekstiili- ja muinaistekniikan artesaani Sue Salmisen johdolla. Työhön osallistui käsityöalan ammattilaisia, harrastajia ja opiskelijoita.
Myöhemmin puvusta valmistettiin lisää versioita.
Materiaalien valinnassa pyrittiin seuraamaan alkuperäisten hautatekstiilien ominaisuuksia.
Kuitututkimuksissa nykyisen ahvenanmaanlampaan villa osoittautui erityisen läheiseksi löydetyille villakuiduille. Siksi sitä käytettiin puvun valmistuksessa.
Tällainen ennallistaminen ei tarkoita, että tutkijat voisivat palauttaa jokaisen vaatteen täysin varmasti alkuperäiseen muotoonsa.
Se on parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon perustuva kokonaisuus.
Juuri siinä yhdistyvät arkeologinen tutkimus ja käytännön käsityötaito.
Kun vanha vaate valmistetaan uudelleen, saadaan näkyviin myös sellaisia yksityiskohtia, joita pienestä kankaanpalasta on muuten vaikea hahmottaa.
Muinaispuku ei kerro suoraan tavallisen ihmisen arkivaatteista
Rautakauden pukeutumista koskevissa tulkinnoissa on yksi tärkeä rajoitus.
Säilyneet vaatteet ovat usein peräisin hautauksista.
Vainajat on voitu pukea erityisen huolellisesti, eikä hautavaatetus välttämättä vastannut tavallista työ- tai arkiasua.
Lisäksi metallikorut ja metallilankakoristeet ovat voineet parantaa tekstiilien säilymistä.
Siksi tutkimusaineistossa korostuvat haudat, joissa on ollut paljon säilymistä edistäviä esineitä.
Vauraiden tai muuten arvostettujen ihmisten vaatetuksesta tiedetään näin enemmän kuin niiden ihmisten arjesta, joiden haudoista ei ole säilynyt vastaavaa aineistoa.
Tämä on tärkeää muistaa, kun tarkastelee koristeellista muinaispukua.
Se ei edusta kaikkien ihmisten pukeutumista.
Se kertoo kuitenkin siitä, millaisia taitoja, materiaaleja ja esteettisiä valintoja aikakaudella tunnettiin.
Ravattulan hautausmaa antaa samalla tietoa siitä, kuinka erilaisia hautauskäytännöt olivat rautakauden ja keskiajan taitteessa.
Alueen haudoista on löydetty vaatteiden lisäksi esimerkiksi turkisten ja höyhenten jäänteitä.
Joissakin haudoissa arkkuja oli pehmustettu tai vainajia suojattu eläinten taljoilla.
Tutkimuksissa on tunnistettu muun muassa karhuntaljan jäänteitä sekä erilaisten turkisten käyttöä.
Kaikki nämä löydöt kertovat siitä, että vaatetuksella ja vainajan valmistamisella hautausta varten oli huomattava merkitys.
Ne eivät kuitenkaan anna suoraa kuvaa jokaisen perheen arjesta.
Vanhat vaatteet kiinnostavat jälleen suomalaisia
Ravattulan muinaispuku ei jäänyt pelkästään museaaliseksi tutkimustulokseksi.
Sen valmistamista on opetettu myös käsityökursseilla.
Vuonna 2023 julkaistiin teos Ravattulan muinaispuku. Tutkimukset ja valmistusohjeet, jossa esitellään puvun tutkimuspohjaa ja valmistustapoja.
Muinaispuvuista kiinnostuneille harrastajille niiden tekeminen tarjoaa mahdollisuuden perehtyä vanhoihin tekniikoihin käytännössä.
Pukujen valmistaminen voi sisältää esimerkiksi villakankaan kutomista, lautanauhojen tekemistä, metallikoristeiden valmistamista ja perinteisten ompelutekniikoiden harjoittelua.
Kyse on samalla paljon laajemmasta asiasta kuin yhden vaatteen valmistamisesta.
Käsityön kautta voidaan tutustua siihen, kuinka suuri merkitys vaatteilla oli aikana, jolloin niiden tekeminen vaati huomattavasti enemmän työvaiheita kuin nykyisin.
Kiinnostus vanhoihin menetelmiin liittyy myös kestävään kulutukseen ja siihen, miten tuotteiden valmistamisen taitoja voidaan säilyttää.
Muinaispuvut herättävät kysymyksiä omista juurista ja historiasta.
Millaisia ihmiset olivat? Miltä he näyttivät? Millaisia esineitä he käyttivät?
Arkeologiset löydöt eivät anna kaikkiin kysymyksiin täydellisiä vastauksia, mutta ne tekevät menneisyydestä konkreettisemman.
Kun lähes 900 vuotta vanhan tekstiilin rakenne voidaan tunnistaa ja sen perusteella valmistaa uusi vaate, muinainen elämä ei enää näyttäydy vain vuosilukuina ja esineinä.
Siinä näkyvät myös tekijöiden kädentaidot, vaatetuksen yksityiskohdat ja aikakauden esteettiset mieltymykset.
Mitä tämä merkitsee Suomelle?
Ravattulan löytö täydentää käsitystä ajanjaksosta, josta on säilynyt vain rajallisesti kirjallista aineistoa.
Erityisen merkittävää on, että samassa vaatetuksessa näkyvät sekä paikalliset perinteet että muualla Euroopassa tunnetut pukeutumistavat.
Löytö auttaa ymmärtämään, miten Suomen alueella elettiin aikana, jolloin yhteiskunta, uskonto ja kulttuuriset yhteydet olivat muutoksessa.
Samalla se osoittaa, että suomalainen käsityöhistoria ei rajoitu myöhempiin kansallispukuihin.
Monimutkaisten tekstiilien, koristeiden ja nauhojen valmistuksella on huomattavasti pidempi historia.
Muinaispukujen tutkiminen ja valmistaminen pitää tätä osaamista näkyvillä myös nykyajassa.
Mitä tämä merkitsee lukijalle?
Muinaispukujen tutkimuksesta nousee kolme kiinnostavaa huomiota.
1. Suomen esihistoria oli monimuotoisempi kuin yksinkertaiset mielikuvat antavat ymmärtää. Värikkäät villavaatteet, korut ja koristeelliset nauhat kuuluivat ainakin osan väestöstä pukeutumiseen.
2. Kansainväliset vaikutteet eivät ole uusi asia. Ravattulan löydössä vanhaan paikalliseen pukeutumisperinteeseen yhdistyvät Euroopasta levinneet vaatemuodit ja tuontiväriaine.
3. Vaatteilla oli huomattava arvo. Niiden valmistaminen vaati taitoa, aikaa ja monia työvaiheita. Hautatekstiilit eivät silti kerro kaikkien ihmisten tavallisesta arkivaatetuksesta.
Toimituksen näkökulma: yksi vaate voi muuttaa kuvaa kokonaisesta aikakaudesta
Suomen varhaista historiaa tarkastellaan usein kirkkojen, hautojen, aseiden ja hallinnollisten muutosten kautta. Vaatteet tuovat sen rinnalle toisenlaisen näkökulman: miten ihmiset ilmaisivat itseään, millaisia taitoja he hallitsivat ja mistä heidän käyttämänsä materiaalit olivat peräisin.
Ravattulan löydön kiinnostavin viesti on siinä, että eurooppalaiset vaikutteet ja paikallinen perinne elivät rinnakkain jo lähes 900 vuotta sitten.
Historia ei ole vain kertomus siitä, milloin jokin uusi aika alkoi. Se on myös kertomus ihmisistä, jotka omaksuivat uusia tapoja vähitellen ja säilyttivät samalla osan vanhasta.
Joskus tämän muutoksen voi nähdä selvimmin punaisissa villasukissa.
Lähteet
– Turun yliopisto, 14.9.2021: Ravattulan muinaispuku julkaistaan. Alkuperäinen tiedote puvun rakenteesta, hautalöydöstä, tekstiileistä ja valmistusprosessista. Lue alkuperäislähde.
Turun yliopisto
– Ravattulan Ristimäki -tutkimushanke: Ravattulan muinaispuku. Hauta 41/2016, tekstiilien tutkiminen, puvun ennallistaminen ja muinaispukujen historia. Tutkimushankkeen kuvaus.
ravattula.fi
– Jaana Riikonen ja Juha Ruohonen, 2022: Fulled red hose: A grave find from Ravattula Ristimäki in south west Finland dated to the early 13th century. Vertaisarvioitu tutkimus Ravattulan punaisista kangassukista, värimatarasta ja eurooppalaisista pukeutumisvaikutteista. Archaeological Textiles Review, 64, 64–75. Lue tutkimus.
Archaeological Textiles Review
– Turun yliopisto, 19.12.2019: Kaarinan Ravattulasta löytyneet punaiset sukat ovat Suomen vanhimmat. Kangassukkien rakenne, ajoitus ja tutkimushavainnot. Lue alkuperäislähde.
Turun yliopisto
– Turun yliopisto, 20.5.2021: Tutkimukset paljastivat uutta tietoa 1100- ja 1200-lukujen haudoista. Turkikset, höyhenet, hautauskäytännöt ja tekstiilien säilyminen. Lue alkuperäislähde.
Turun yliopisto
– Yle, 25.10.2026: Muinaispuvut herättävät henkiin Suomen esihistorian. Ajankohtainen juttu muinaispukuharrastuksesta, käsityökursseista ja kiinnostuksesta vanhoihin pukeutumisperinteisiin. Lue täydentävä lähde.
Yle
