Alex Lahtinen alkoi valmistaa huopikkaita kotitilansa saunassa vuonna 1921. Yli sata vuotta myöhemmin perheyrityksessä työskentelee kolme sukupolvea yhtä aikaa. Lahtisten tarina näyttää, miten käsityötaito säilyy käytössä: tuttua materiaalia opitaan käsittelemään yhä uudelleen, ja sille löydetään uusia tehtäviä.
Kun Eero Lahtinen luovutti perheyrityksen seuraavalle sukupolvelle, hän halusi säilyttää itsellään oikeuden työntekoon. Syyskuussa julkaistussa Ylen haastattelussa 80-vuotiaan Lahtisen kerrottiin käyvän edelleen päivittäin yrityksessä.
Yksityiskohta kertoo pitkän yrityshistorian inhimillisestä puolesta. Sukupolvenvaihdos siirtää vastuuta ja päätöksiä eteenpäin, mutta vuosikymmenien aikana kertynyt kiinnostus materiaaliin ei pääty samalla.
Eeron isä Alex Lahtinen aloitti huopikkaiden valmistamisen Jämsän Partalassa vuonna 1921. Ensimmäinen työtila oli kotitilan sauna. Nykyisin yritystä johtavat Eeron ja hänen puolisonsa Seijan lapset Jukka Lahtinen ja Riitta Koskinen. Riitan tytär Saara Koskinen opettelee perheyrityksen toimintaa.
Neljä sukupolvea muodostaa pitkän aikajanan. Kolmen sukupolven työskentely samassa yrityksessä tekee siitä myös tämän päivän tarinan: vanha osaaminen ja uuden tekijän kysymykset kohtaavat tavallisessa työarjessa.
Saunasta alkoi kokonaisen kylän elinkeino
Lahtisten alku sijoittuu aikaan, jolloin huopikkaiden valmistamisesta tuli Jämsässä maatalouden sivuelinkeino. Partalan kylässä toimi parhaimmillaan seitsemän huopaverstasta yhtä aikaa.
Huopikas kuului käytännöllisten esineiden maailmaan. Sen tehtävä oli suojata jalkaa kylmältä, ja valmistaminen tarjosi työtä. Sama perustarve on edelleen tunnistettava, vaikka suomalaisen arjen olosuhteet ja jalkinevalikoimat ovat muuttuneet.
Lahtisten verstas on Jämsän huopayrityksistä vanhin. Seudulla toimivat myös vuonna 1923 perustettu Koskenpään huopatehdas ja vuonna 1927 perustettu J. Alhon huopatehdas. Lahtisten historia on siten osa laajempaa paikallista osaamista.
Kun samalle alueelle syntyy useita saman materiaalin käsittelyyn keskittyviä yrityksiä, paikannimeen alkaa liittyä myös taito. Jämsä tunnetaan huopalaaksona, ja Partalan nimi esiintyy edelleen Lahtisten tuotteiden valmistuspaikkana.
Yrityksen ensimmäisinä vuosina työ tehtiin käsivoimin. Suomen käsityön museon mukaan sähkö otettiin Lahtisilla käyttöön vuonna 1932. Perustamisesta oli tuolloin kulunut yksitoista vuotta.
Sähkön tulo on yrityksen historiassa konkreettinen muutoksen kohta. Se muistuttaa, että myös perinteiseksi kutsuttu valmistus on kehittynyt. Nykyinen käsityö jatkaa aiempaa osaamista olosuhteissa, joissa työvälineet ja tuotannon mahdollisuudet ovat erilaiset kuin saunaverstaan aikana.
Tossun tekeminen alkaa villan valinnasta
Valmis huopatossu näyttää yksinkertaiselta. Sen pinta on yhtenäinen, ja huomio kiinnittyy helposti väriin tai muotoon. Valmistajan työ alkaa kuitenkin jo ennen kuin villasta syntyy huopaa.
Lahtiset kertoo valmistavansa tuotteita varten villasekoituksen, jossa on eripituisia ja eripaksuisia kuituja. Raaka-aineen ominaisuuksia yhdistetään, jotta huovasta saadaan halutunlaista.
Yrityksen ilmoituksen mukaan suomalaisen villan osuus on 30–50 prosenttia. Oman tuotannon leikkuutähteitä käytetään uuden huovan valmistamiseen 10–30 prosenttia. Lisäksi villaa hankitaan raaka-ainemarkkinoilta esimerkiksi Uudesta-Seelannista, Norjasta, Saksasta ja Espanjasta.
Luvut avaavat valmistuksen taustaa. Suomessa tehty huopajalkine voi sisältää useasta maasta peräisin olevaa villaa. Kotimainen valmistuspaikka ja raaka-aineen alkuperä ovat eri asioita, ja tuotteen ymmärtämiseen tarvitaan molemmat tiedot.
Huovutuksessa villa muuttuu yhtenäiseksi materiaaliksi veden, lämmön ja liikkeen avulla. Suomen käsityön museon kuvaamassa valmistuksessa jalkine etenee villasta valmiiksi tuotteeksi useiden työvaiheiden ja työvälineiden kautta.
Tässä käsityötaidon merkitys alkaa näkyä. Pelkkä tieto käytettävästä materiaalista ei vielä kerro, miten siitä saadaan käyttöön sopiva jalkine. Tekijän on tunnettava sekä raaka-aine että valmistuksen tavoite.
Lahtisten omassa valmistusta esittelevässä aineistossa korostuu myös lestaaminen: kostea huopa muotoillaan jalkineen lestille. Valmiin tossun tuttu muoto on työn tulos. Huovan käsittelyssä tarvitaan tarkkuutta ja voimaa, jotta materiaali asettuu paikalleen.
Christian Trippen valokuva työntekijästä Lahtisten huopatehtaalla. Kuvassa näkyvät tehtaan työympäristö, vihreä tuotantokone ja valmistuksessa olevat huopajalkineet.
Kaikki huopajalkineet eivät ole samanlaisia
Huopatossuista puhutaan helposti yhtenä tuoteryhmänä, vaikka sisäkäyttöön tarkoitettu lipokas ja talvinen huopikas palvelevat eri tilanteita. Myös saman valmistajan malleissa rakenteet vaihtelevat.
Lahtisten perinteisten huopikkaiden villahuopa valmistetaan yrityksen omalla tehtaalla Jämsässä. Niiden kumipohjat tehdään Kankaanpäässä. Yritys määrittelee käyttötarkoitukseksi kuivan ja kylmän sään.
Tämä rajaus on olennainen. Pakkasjalkineen ominaisuuksia pitää arvioida niiden olosuhteiden kautta, joihin se on tarkoitettu. Talveen mahtuu sekä kuivaa pakkaslunta että märkää sohjoa, ja jalkineelta vaaditaan niissä eri asioita.
Aki Choklatin suunnittelemissa vetolenkkisissä huopakengissä valmistusketju on toisenlainen. Huopa tehdään Jämsässä, pohjat Portugalissa ja sisäpohjat Suomessa kierrätetyistä PET-pulloista sekä polyamidista.
Materiaalin jatkuvuus ei siis tarkoita, että jokainen uusi tuote valmistettaisiin samalla rakenteella. Käyttötarkoitus ja suunnittelu vaikuttavat siihen, millainen kokonaisuus huovan ympärille rakennetaan.
Myös huolto kuuluu tuotteen käyttöön. Lahtisten ohjeissa painottuvat mallista riippuen tuuletus, harjaus ja kastuneen jalkineen kuivaaminen. Säilytyksessä pitää puolestaan huomioida huovan muodon säilyminen ja koiden mahdollisuus.
Tällaiset arkiset yksityiskohdat jäävät helposti esineen historian varjoon. Käyttäjälle ne ovat kuitenkin osa samaa tarinaa: materiaali opitaan tuntemaan myös kotona, käytön ja hoidon kautta.
Huopa löysi uusia muotoja
Pitkä yrityshistoria sisältää vaiheita, joissa vanhalle osaamiselle etsitään uusia käyttötapoja. Lahtisten tuotannossa huopikkaiden rinnalle on tullut esimerkiksi tossuja, saunahattuja, laukkuja ja muita käyttöesineitä.
Suomen käsityön museon mukaan yritys valmisti 1980-luvulla huopatuotteita muun muassa Aarikalle. Seuraavalla vuosikymmenellä tuotteet päätyivät suurten keskusliikkeiden valikoimiin ja kansainväliseen jakeluun.
Myöhemmin yhteistyö muotoilijoiden kanssa avasi uusia suuntia. Aamu Songin kanssa yhteistyö alkoi vuonna 2006, Aki Choklatin kanssa vuonna 2008 ja Jonas Hakaniemen kanssa vuonna 2010.
Muotoiluyhteistyön kiinnostavuus on materiaalin ja uuden idean kohtaamisessa. Huovalla on ominaisuudet, jotka suunnittelijan täytyy ottaa huomioon. Valmistajalla puolestaan on tietoa siitä, miten materiaalia voidaan työstää.
Uusi tuote rakentuu näiden osaamisten varaan. Muodon muuttuminen edellyttää, että joku osaa myös valmistaa sen. Lahtisten kohdalla yli satavuotinen historia sisältää siten sekä pitkään säilyneitä jalkinemalleja että uudenlaisia kokeiluja.
Neljäs sukupolvi opettelee työn omalla tavallaan
Saara Koskinen edustaa yrityksen nuorinta sukupolvea. Ylen haastattelussa hän nosti esiin oman ikäpolvensa kiinnostuksen siihen, mistä vaatteet ja muut tuotteet tulevat, kuka ne tekee ja mitä materiaalia niissä käytetään.
Hänen havaintonsa antaa vanhalle perheyritykselle ajankohtaisen kysymyksen. Valmistajan historian rinnalla kuluttajaa kiinnostaa tuotteen tämänhetkinen alkuperä. Missä työ tehdään? Mistä villa tulee? Mitä eri osiin käytetään?
Lahtisten julkaisemat materiaalitiedot tarjoavat näihin kysymyksiin konkreettisia vastauksia. Pitkä historia saa sisältöä, kun sen rinnalla kerrotaan nykyisestä valmistuksesta riittävän tarkasti.
Perheyrityksen jatkuvuutta voi tarkastella myös oppimisen näkökulmasta. Saara Koskinen on mukana toiminnassa ja opettelee sitä. Se on tulevaisuuden kannalta olennainen vaihe: seuraava tekijä tarvitsee aikaa ymmärtääkseen, mitä kaikkea tutun tuotteen tekemiseen kuuluu.
Samalla työpaikka on perheen yhteinen arki. Ylen haastattelussa Saara kuvasi yhteistyötä käytännöllisesti ja tunnisti sen, että läheisten ihmisten mielialat vaikuttavat myös työpäiviin. Pitkäikäisen yrityksen takana on ihmisiä, joiden on saatava työ sujumaan keskenään.
Vanha taito näkyy valmiissa esineessä
Lahtisten historiaa esitellään Suomen käsityön museon HUOPA – Sata vuotta suomalaista käsityötä -näyttelyssä Jyväskylässä 12.9.–5.12.2026. Tuotteiden rinnalla on työkaluja, valokuvia, mainoksia ja yrityksen vaiheisiin liittyviä esineitä.
Näyttely antaa mahdollisuuden katsoa huopatossua valmistajan suunnasta. Tutun käyttöesineen taakse ilmestyy työvaiheita, materiaalivalintoja ja ihmisiä. Kolmen sukupolven kertomuksia on mukana myös videoinstallaatiossa.
Alex Lahtisen saunassa alkanut työ on jatkunut yli vuosisadan. Tänä aikana sama materiaali on saanut uusia muotoja, ja vastuu yrityksestä on kulkenut eteenpäin.
Seuraava osa tarinaa syntyy siellä, missä nuorin sukupolvi opettelee työtä vanhempien rinnalla. Huopatossu päätyy käyttäjän jalkaan valmiina. Sen tekemisen taito pysyy elävänä sillä välin, kun joku harjoittelee seuraavan parin valmistamista.
.Lähteet
- Suomen käsityön museo: HUOPA – Sata vuotta suomalaista käsityötä, 12.9.–5.12.2026. Yrityksen historia, sukupolvet, muotoiluyhteistyö ja näyttely. Käsityön museo
- Suomen käsityön museo, 24.8.2026: Huopikkaista kansainväliseen muotoiluun – Lahtisten yli satavuotinen huopatarina esillä museossa. Huovan valmistuksen periaate ja historiallinen tausta. Käsityön museo
- Lahtiset: Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Villan alkuperä, villasekoitus ja leikkuutähteiden käyttö. Lahtiset
- Lahtiset: Huopikkaat. Perinteisen mallin materiaalit, valmistuspaikat, käyttötarkoitus ja hoito. Lahtiset
- Lahtiset: Huopakengät, pieni vetolenkki. Aki Choklatin mallin rakenne ja valmistusketju. Lahtiset
- Lahtiset: Valmistusta esittelevä Facebook-sivu. Huopajalkineen lestaaminen. Jämsä
- Yle, Riika Raitio ja Ruusu Güngör, 13.9.2026: Jämsässä on kolme huopatehdasta, mutta Suomen käsityön museo tarttui näyttelyssään vain Lahtisiin – kysyimme miksi. Täydentävä journalistinen lähde: huopalaakson historia sekä Eero Lahtisen ja Saara Koskisen haastattelut. Yle
