Uusi tutkimus osoittaa, että toisia hyödyttävä päätöksenteko näkyy jo kolmivuotiailla. Harkinta vahvistaa prososiaalisuutta iän myötä.
Kun pieni lapsi jakaa karkkinsa tai kertoo totuuden silloinkin, kun valehteleminen hyödyttäisi häntä, teko ei välttämättä synny pitkän harkinnan tuloksena. Laaja italialaistutkimus viittaa siihen, että toisia hyödyttävä taipumus toimii jo kolmivuotiailla usein vaistonvaraisesti – ja tietoinen moraalinen harkinta vahvistuu myöhemmin lapsuuden aikana.
Lapsen ensimmäinen reaktio voi olla reilu
Pöydällä on neljä karkkia. Lapsi saa päättää, kuinka monta niistä hän antaa yhteiseen kulhoon, josta karkit jaetaan muiden lasten kanssa.
Aikuisen silmissä tilanne näyttää yksinkertaiselta.
Lapselle siinä on monta mahdollista valintaa. Hän voi pitää kaiken itse, jakaa osan tai luopua omastaan yhteisen hyödyn vuoksi.
Mikä ratkaisee valinnan?
Nature Human Behaviour -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten vaistonvarainen ja harkittu päätöksenteko vaikuttavat 3–10-vuotiaiden lasten yhteistyöhön, jakamiseen, rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen.
Tutkimukseen osallistui 537 Pohjois-Italiassa asuvaa lasta. Osa lapsista teki ratkaisunsa nopeasti, osa vasta harkinta-ajan jälkeen.
Tulokset eivät tue yksinkertaista ajatusta siitä, että lapsi olisi luonnostaan joko itsekäs tai epäitsekäs.
Ne kertovat kiinnostavammasta kehityskulusta.
Jo kolmivuotiaiden nopeissa ratkaisuissa näkyi yleinen prososiaalinen taipumus: valinnat suosivat yhteistyötä, rehellisyyttä ja toisten huomioon ottamista.
Tämä vaistonvarainen suunta ei tutkimuksessa olennaisesti heikentynyt iän myötä.
Sen rinnalle kasvoi vähitellen toinen tie – tietoinen harkinta, joka tuki prososiaalisia valintoja yhä vahvemmin lapsen varttuessa.
Toisin sanoen pieni lapsi ei aina tarvitse pitkää moraalista pohdintaa toimiakseen toisen hyväksi. Ensimmäinen reaktio voi jo itsessään kallistua yhteistyön suuntaan.
Hyvyys ei ole vain sääntöjen muistamista
Aikuinen saattaa ajatella, että lapsi oppii reiluuden vasta, kun hänelle toistetaan riittävän monta kertaa, että tavarat pitää jakaa, valehdella ei saa ja toisia täytyy auttaa.
Kasvatuksella on kiistatta suuri merkitys.
Tutkimus ei kuitenkaan tue ajatusta lapsesta tyhjänä tauluna, johon moraaliset säännöt vain kirjoitetaan ulkopuolelta.
Kolmivuotiailla havaittu prososiaalinen intuitio viittaa siihen, että sosiaalisen päätöksenteon pohja alkaa muodostua hyvin varhain.
Tutkimus ei ratkaise, kuinka suuri osa tästä taipumuksesta on synnynnäistä ja kuinka suuri osa varhaisissa ihmissuhteissa opittua.
Tutkijat korostavatkin, että biologista valmiutta painottavat selitykset ja ympäristöstä opittuja toimintamalleja korostavat teoriat voivat molemmat sopia havaintoihin.
Tämä rajoitus on tärkeä.
Tutkimuksesta ei voi päätellä, että kolmivuotias olisi kaikissa tilanteissa vaistonvaraisesti antelias tai että moraalikasvatusta ei tarvittaisi.
Prososiaalisuus oli tutkimuksessa useista tehtävistä muodostettu yleinen piirre.
Yksittäiset tehtävät tuottivat osin erilaisia tuloksia: nopea päätöksenteko tuki nuorilla lapsilla erityisesti yhteistyötä ja rehellisyyttä, mutta selvää vaikutusta altruistiseen lahjoittamiseen ei havaittu samalla tavalla.
Lapsen toimintaa ei siis pidä pelkistää yhteen ominaisuuteen.
Hän voi olla yhdessä tilanteessa avulias, toisessa varautunut ja kolmannessa hyvin tarkka siitä, saako jokainen yhtä paljon.
Juuri tämä tekee moraalin kehityksestä kiinnostavaa: kyse ei ole yhden valmiin luonteenpiirteen ilmestymisestä, vaan intuition, kokemusten, harkinnan ja sosiaalisten sääntöjen vähittäisestä yhteensovittamisesta.
Harkinta alkaa tukea vaistoa
Tutkimuksen yllättävin havainto liittyy siihen, mitä tapahtuu lapsen kasvaessa.
Vaistonvarainen prososiaalinen taipumus pysyi melko vakaana, mutta harkintaan perustuvat toisia hyödyttävät valinnat lisääntyivät iän mukana.
Noin 9–10-vuotiailla nopeiden ja harkittujen ratkaisujen välinen ero oli tutkimuksessa jo kadonnut.
Nature Human Behaviourin aihetta käsittelevä analyysi kuvaa kehitystä kahdeksi tieksi, jotka lähestyvät toisiaan lapsuuden aikana: ensin toisen hyväksi toimimista tukee intuitio, myöhemmin myös tietoinen päättely.
Tämä muuttaa tapaa, jolla lapsen moraalista kehitystä kannattaa tarkastella.
Kasvaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että aikuinen korvaa lapsen itsekkään ensireaktion opetetuilla säännöillä.
Ainakin tässä aineistossa kehitys näytti pikemminkin siltä, että harkinta oppi vähitellen tukemaan jo olemassa olevaa prososiaalista suuntaa.
Lapsi alkaa ymmärtää aiempaa paremmin, miksi yhteistyö kannattaa, miksi valehteleminen vahingoittaa luottamusta ja miksi epäreilu lopputulos voi olla ongelma, vaikka hän itse hyötyisi siitä.
Hyvä teko ei silloin enää perustu vain tunteeseen.
Se voi perustua myös ymmärrykseen.
Tutkimuksella on selvät rajansa
Tuloksia ei pidä julistaa yleispäteväksi todisteeksi kaikkien lasten luontaisesta hyvyydestä.
Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat italialaisia ja tulivat Milanon alueen päiväkodeista ja kouluista.
Tutkijat itse huomauttavat, että prososiaalisuuden kehitykseen vaikuttavat kulttuuri, sosiaaliset normit ja kasvuympäristö.
Tuloksia ei siksi voi sellaisenaan yleistää kaikkiin maihin tai yhteisöihin.
Lapset tekivät lisäksi viisi kokeellista tehtävää koulun rauhallisessa tilassa kuvitteellisten osallistujien kanssa.
Tehtävissä mitattiin muun muassa yhteistyötä, jakamista, rehellisyyttä ja suhtautumista epäreiluihin tarjouksiin.
Ne kertovat päätöksenteon rakenteista, mutta eivät jäljittele täydellisesti päiväkodin riitaa, sisarusten välistä kiistaa tai tilannetta, jossa tuntematon tarvitsee oikeaa apua.
Tutkimuksessa ei myöskään ollut neutraalia päätöksentekotilannetta. Lapset ohjattiin joko nopeaan ratkaisuun tai harkitsemaan ennen vastaamista. Siksi tutkimus vertaa kahta kokeellisesti tuotettua päätöksentapaa eikä kerro täsmällisesti, miten lapset toimisivat täysin vapaassa arkisessa tilanteessa.
Silti tulos on vahva ja ajatuksia herättävä.
Auttaminen, yhteistyö ja rehellisyys eivät näyttäisi syntyvän lapsuudessa vain ulkoisesta käskystä.
Niillä on varhainen intuitiivinen pohja, jota kasvatus ja ajattelun kehitys voivat vahvistaa.
Mitä tämä merkitsee Suomelle?
Suomalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa puhutaan paljon tunne- ja vuorovaikutustaidoista.
Tutkimus tarjoaa tähän tärkeän näkökulman: kasvatuksen tehtävä ei ole vain kertoa lapselle, mikä on oikein, vaan luoda tilanteita, joissa lapsen oma prososiaalinen taipumus pääsee toistumaan ja vahvistumaan.
Se tarkoittaa käytännössä yhteisiä tehtäviä, vastuun antamista, ristiriitojen rauhallista käsittelyä ja aikuisten näyttämää esimerkkiä.
Lapsi tarvitsee sanoja tunteille ja perusteluja säännöille, mutta myös kokemuksia siitä, että yhteistyö tuottaa hyvää sekä hänelle että muille.
Tutkimus muistuttaa myös siitä, ettei lapsen harkitsemattomuus ole automaattisesti ongelma. Nopea reaktio voi olla avulias, rehellinen ja yhteistä etua puolustava. Aikuisen tehtävä ei ole tukahduttaa tätä spontaaniutta, vaan auttaa lasta ymmärtämään sitä.
Mitä tämä merkitsee lukijalle?
• Huomaa pienet teot. Kun lapsi jakaa, lohduttaa tai auttaa oma-aloitteisesti, kyse ei ole vähäpätöisestä hetkestä. Siinä harjoitellaan yhteisön jäsenenä toimimista.
• Perustele, älä vain käske. Harkinta vahvistuu iän myötä. Lapselle kannattaa sanoittaa, miksi rehellisyys, jakaminen ja oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä.
• Näytä mallia arjessa. Tutkimus ei ratkaise intuition alkuperää, mutta lapsen ympäristö vaikuttaa siihen, millaiset toimintatavat vahvistuvat ja säilyvät.
Toimituksen näkökulma
Lapsen hyvyyttä ei pidä romantisoida, mutta sitä ei pidä myöskään aliarvioida.
Aikuiset puhuvat usein moraalista taitona, joka opetetaan ylhäältä alaspäin. Tutkimus ehdottaa toisenlaista kuvaa: lapsessa saattaa jo olla suunta kohti yhteistyötä, ja kasvatuksen tehtävä on auttaa sitä kasvamaan harkinnaksi, vastuuksi ja oikeudenmukaisuudeksi.
Yhteiskunnan kyky pitää huolta toisista ei ala juhlapuheista.
Se alkaa hetkestä, jolloin pieni lapsi huomaa, ettei pöydällä oleva karkki ole ainoa asia, jolla on merkitystä.
Lähteet
• Nature Human Behaviour: Stable intuition and the rise of deliberative prosociality in childhood (Nature)
• Nature Human Behaviour: Two roads to prosociality (Nature)
