Uuden kokeileminen voi innostaa, mutta myös tuntua yllättävän hankalalta. Usein esteenä eivät ole kyvyt vaan tutut ajattelutavat, joita emme edes huomaa. Aalto-yliopiston asiantuntija ja kansainvälinen tutkimus avaavat, miksi avoimuus uusille asioille ei ole vain synnynnäinen ominaisuus – ja miten omaa ajattelua voi oppia haastamaan.
Kuvittele tilanne, jossa sinulle tarjoutuu mahdollisuus tehdä jotakin aivan uudella tavalla.
Se voi olla uusi työtehtävä, vieras harrastus tai kutsu tapahtumaan, jossa et tunne ketään. Ehkä joku ehdottaa ratkaisua ongelmaan, jonka olet jo vuosia hoitanut omalla tavallasi.
Ensimmäinen reaktio ei välttämättä ole innostus.
Mieleen saattaa nousta kysymys siitä, miksi toimivaa tapaa pitäisi muuttaa. Tai epäilys siitä, ettei uusi asia kuitenkaan sovi itselle.
Hetki on niin arkinen, ettei sitä yleensä tule ajatelleeksi.
Silti juuri tällaisissa tilanteissa näkyy tärkeä osa ihmisen suhtautumisesta maailmaan: kuinka valmis hän on kohtaamaan jotakin, mitä ei vielä tunne tai ymmärrä.
Avoimuutta pidetään usein persoonallisuuden ominaisuutena. Jotkut vaikuttavat olevan luonnostaan uteliaita ja valmiita kokeilemaan lähes mitä tahansa. Toiset viihtyvät tuttujen asioiden äärellä ja haluavat tietää etukäteen, mihin ovat ryhtymässä.
Mutta onko ihminen aina samanlainen?
Tutkimuksen perusteella vastaus ei ole aivan niin yksinkertainen.
Persoonallisuudessa on suhteellisen pysyviä piirteitä, mutta ihmisen käyttäytyminen ja tavat ajatella voivat myös muuttua. Olennaista on erottaa toisistaan persoonallisuuden pitkäaikainen muutos ja arkinen kyky toimia aiempaa avoimemmin.
Jälkimmäistä voi harjoitella ilman, että koko ihmisen tarvitsee muuttua toiseksi.
Tuttu tapa säästää vaivaa – mutta voi myös kaventaa näkökulmaa
Ihmisellä on hyviä syitä turvautua tuttuihin toimintatapoihin.
Jos jokainen tavallinen päätös pitäisi harkita alusta alkaen, arjesta tulisi raskasta. Kokemukset, tottumukset ja opitut säännöt auttavat toimimaan ilman jatkuvaa pohdintaa.
Siksi rutiinit ovat tarpeellisia.
Ne tekevät elämästä sujuvampaa, ennakoitavampaa ja usein turvallisempaa.
Sama mekanismi voi kuitenkin muodostua ongelmaksi tilanteessa, jossa vanha tapa ei enää toimikaan yhtä hyvin.
Ihminen saattaa esimerkiksi tulkita uuden ehdotuksen omien kokemustensa kautta niin nopeasti, ettei ehdi huomata ehdotuksen mahdollisia hyötyjä.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Nando Malmelin nostaa tämän esiin 22. lokakuuta julkaistussa artikkelissa, jossa hän tarkastelee avoimuutta uudelle.
Malmelinin mukaan kasvatuksemme, koulutuksemme, ammattimme ja aiemmat kokemuksemme muovaavat ajattelumalleja, joiden avulla tulkitsemme maailmaa.
Näissä malleissa on paljon hyödyllistä. Niiden varaan rakentuvat osaaminen, päätöksenteko ja kyky selviytyä erilaisista tilanteista.
Ongelma syntyy, jos oma tulkinta alkaa tuntua ainoalta mahdolliselta.
Silloin ihminen ei välttämättä edes huomaa, että samaa asiaa voisi tarkastella toisesta suunnasta.
Työssä tämä voi näkyä vastustuksena uutta toimintatapaa kohtaan. Kotona se voi tarkoittaa päätöstä olla kokeilematta jotakin, koska aiemmat kokemukset ovat luoneet vahvan käsityksen siitä, millaisista asioista pitää.
Avoimuuden harjoittaminen alkaa usein paljon ennen uuden kokeilemista.
Ensin täytyy huomata, milloin oma mieli on jo tehnyt päätöksen.
Avoimuus ei tarkoita, että kaikesta pitäisi innostua
Avoimuuteen liittyy helposti väärinkäsitys.
Saatamme ajatella avoimen ihmisen olevan sellainen, joka lähtee aina mukaan, hyväksyy uudet ideat ja suhtautuu muutoksiin myönteisesti.
Todellisuudessa avoimuus ei edellytä jatkuvaa innostusta.
Ihminen voi kuunnella uuden ehdotuksen, pohtia sen perusteita ja päätyä silti siihen, ettei se ole hyvä ratkaisu.
Ero on tavassa muodostaa johtopäätös.
Sulkeutunut suhtautuminen voi tarkoittaa ajatuksen torjumista jo ennen sen ymmärtämistä. Avoimempi suhtautuminen antaa ajatukselle mahdollisuuden tulla arvioiduksi.
Se ei myöskään vaadi omista arvoista tai periaatteista luopumista.
Avoimuus on pikemminkin kykyä erottaa toisistaan oma ensireaktio ja harkittu mielipide.
Tätä näkökulmaa tukee myös tutkimus niin sanotusta älyllisestä nöyryydestä.
Käsite tarkoittaa valmiutta tunnistaa, että omat tiedot ja uskomukset voivat olla puutteellisia tai virheellisiä.
Duken yliopistossa toimineen psykologin Mark Learyn johtamassa, vuonna 2017 julkaistussa tutkimuskokonaisuudessa älyllinen nöyryys oli yhteydessä esimerkiksi uteliaisuuteen ja avoimuuteen.
Tutkimuksissa enemmän älyllistä nöyryyttä osoittaneet ihmiset kiinnittivät myös paremmin huomiota esitettyjen perustelujen vahvuuteen.
Kyse ei tarkoita, että kaikki mielipiteet olisivat yhtä hyvin perusteltuja.
Päinvastoin: avoimuus voi auttaa tarkastelemaan väitteitä huolellisemmin, kun niitä ei tarvitse heti joko hyväksyä tai torjua.
Tämä on tärkeä ero.
Avoin ihminen ei välttämättä muuta mieltään muita useammin. Hän voi kuitenkin olla valmiimpi muuttamaan sitä silloin, kun siihen löytyy riittävän hyvät perusteet.
Voiko oma persoonallisuus todella muuttua?
Persoonallisuuspsykologiassa avoimuus kokemuksille kuuluu niin sanottuihin viiteen suureen persoonallisuuspiirteeseen.
Muut neljä ovat ulospäinsuuntautuneisuus, sovinnollisuus, tunnollisuus ja neuroottisuus eli taipumus kielteisten tunteiden kokemiseen.
Avoimuus kokemuksille liittyy muun muassa uteliaisuuteen, mielikuvitukseen, uusien ajatusten tarkasteluun ja kiinnostukseen erilaisia kokemuksia kohtaan.
Persoonallisuuspiirteet ovat suhteellisen pysyviä, mutta eivät täysin muuttumattomia.
Tätä kysymystä selvitti vuonna 2024 Communications Psychology -tiedelehdessä julkaistu järjestelmällinen tutkimuskatsaus.
Tutkijat Peter Haehner, Amanda Jo Wright ja Wiebke Bleidorn kokosivat yhteen 30 pitkittäistutkimusta, joissa oli yhteensä 7 719 osallistujaa.
Tutkimuksissa tarkasteltiin ihmisten pyrkimyksiä muuttaa omia persoonallisuuspiirteitään.
Yksi tulos oli erityisen kiinnostava.
Pelkkä halu muuttua oli vain heikosti yhteydessä todellisiin persoonallisuuden muutoksiin.
Sen sijaan tavoitteellisia harjoituksia ja muita muutosta tukevia menetelmiä sisältäneissä tutkimuksissa havaittiin keskimäärin pieniä muutoksia haluttuun suuntaan.
Osassa tutkimuksista muutokset olivat edelleen havaittavissa seurannan aikana.
Tulos on kuitenkin ymmärrettävä oikein.
Katsaus ei osoita, että kuka tahansa voisi muuttaa persoonallisuuttaan nopeasti tai että juuri avoimuuden piirrettä olisi helppo vahvistaa. Eri persoonallisuuspiirteistä oli käytettävissä eritasoista näyttöä, ja erityisesti avoimuuden muutosta koskevat tulokset olivat epävarmoja.
Tutkijat korostivatkin, että menetelmien vaikutuksista, pitkäaikaisuudesta ja soveltuvuudesta erilaisille ihmisille tarvitaan lisää tutkimusta.
Havainto muuttaa silti vanhaa käsitystä ihmisestä täysin muuttumattomana.
Vaikka persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten tavallisesti toimimme, se ei yksin määrää kaikkia tulevia valintojamme.
Muutos alkaa usein pienemmästä asiasta kuin kuvittelemme
Ajatus itsensä muuttamisesta voi kuulostaa raskaalta.
Moni yhdistää sen elämäntaparemonttiin, suureen päätökseen tai pitkään henkilökohtaiseen kehitysprojektiin.
Avoimuuden kohdalla lähtökohta voi olla paljon arkisempi.
Voimme esimerkiksi huomata tilanteen, jossa vastaamme uuteen ehdotukseen automaattisesti kielteisesti.
Sen jälkeen voimme kysyä, mikä vastauksessa perustuu todelliseen tietoon ja mikä aiempaan oletukseen.
Malmelin ehdottaa Aalto-yliopiston julkaisemassa kirjoituksessa, että tavallisen tehtävälistan rinnalle voisi rakentaa kysymyslistan.
Ajatus on yksinkertainen: kaikki huomion arvoinen ei ole tehtävää tai ratkaistavaa. Joskus tärkeämpää on tunnistaa asia, jota ei ole tullut kyseenalaistaneeksi.
Esimerkiksi työpaikalla kysymys voisi koskea sitä, miksi jokin kokous järjestetään aina tietyllä tavalla.
Kotona se voisi liittyä vanhaan käsitykseen omista kyvyistä.
Olenko todella huono piirtämään, vai olenko päätellyt niin yhden kouluaikaisen kokemuksen perusteella?
Enkö pidä tanssimisesta, vai enkö ole koskaan kokeillut sitä ympäristössä, jossa olisin tuntenut oloni luontevaksi?
Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse löytää uutta vastausta.
Jo vanhan oletuksen tunnistaminen voi auttaa tekemään harkitumman valinnan.
Uteliaisuus voi avata uusia näkökulmia ja saada ihmisen tutkimaan asioita, joista hän ei vielä tiedä paljoakaan. Avoimuus uusille kokemuksille alkaa usein halusta katsoa tuttua maailmaa uudella tavalla. Kuvituskuva: Thirdman / Pexels.
Tällaisten harjoitusten hyötyä ei pidä tulkita takeeksi persoonallisuuden muuttumisesta. Ne ovat käytännöllisiä tapoja tarkastella omaa ajattelua, eivät tutkimuksissa kaikille osoitettuja muutosmenetelmiä.
Miksi epävarmuus tekee avoimuudesta vaikeaa?
Uusi asia sisältää usein jotakin ennakoimatonta.
Ihminen ei voi tietää varmasti, onnistuuko uudessa tehtävässä, viihtyykö vieraassa seurassa tai tuottaako uusi toimintatapa paremman tuloksen.
Tuttu vaihtoehto voi siksi tuntua houkuttelevalta, vaikka se ei olisi erityisen hyvä.
Avoimuuteen liittyy valmius sietää ainakin jonkin verran tällaista epävarmuutta.
Malmelinin mukaan uudistuminen edellyttää myös keskeneräisyyden hyväksymistä. Kaikkia vastauksia ei voi saada valmiiksi ennen toiminnan aloittamista.
Tämä koskee erityisesti työelämää, mutta sama havainto ulottuu muuhunkin elämään.
Kun ihminen opettelee uutta taitoa, ensimmäiset yritykset ovat harvoin sujuvia.
Uutta kieltä puhuessa sanat voivat unohtua. Käsityötä aloittaessa lopputulos voi näyttää aivan erilaiselta kuin ohjekuvassa. Uudessa seurassa keskustelu ei välttämättä lähde käyntiin heti.
Ongelma syntyy, jos alkuvaiheen epävarmuus tulkitaan merkiksi siitä, ettei asia sovi itselle.
Silloin uuden oppiminen voi päättyä ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan.
Avoimempi suhtautuminen ei poista epävarmuutta. Se voi kuitenkin auttaa pitämään keskeneräisen kokemuksen erillään lopullisesta johtopäätöksestä.
Ensimmäinen yritys on vasta ensimmäinen yritys.
Toisten ihmisten ajatukset koettelevat omaa ajattelua
Uusille kokemuksille avautuminen on vain yksi osa avoimuutta.
Toinen, usein vaikeampi osa liittyy ihmisiin.
On helppoa kuunnella näkemyksiä, jotka tukevat omia käsityksiä. Vaikeampaa on kiinnostua perustellusti ajatuksesta, joka haastaa oman näkemyksen.
Tällaisessa tilanteessa kyse ei ole pelkästään tiedosta.
Mielipiteisiin voi liittyä oma identiteetti, koulutus, ammatti, elämäntarina ja tunne siitä, millainen ihminen on.
Siksi eriävä ajatus voi tuntua henkilökohtaiselta arvostelulta, vaikka se olisi tarkoitettu keskustelunavaukseksi.
Kesäkuussa 2026 Journal of Community & Applied Social Psychology -lehdessä julkaistussa tutkimuskatsauksessa tarkasteltiin 24 empiiristä tutkimusta älyllisestä nöyryydestä ja sen kehittämisestä.
Katsauksessa korostettiin, että avoimuuteen omien uskomusten erehtyväisyydelle liittyy tiedollisten taitojen lisäksi tunteiden säätelyä ja motivaatiota.
Toisin sanoen ihminen voi ymmärtää periaatteessa, että hänen käsityksensä saattaa olla väärä, mutta silti kokea sen kyseenalaistamisen epämiellyttävänä.
Katsauksessa tunnistettiin lupaavia harjoitusmuotoja, esimerkiksi reflektiivistä kirjoittamista. Tutkimusnäyttö on kuitenkin vielä hajanaista, eikä yksittäistä kaikille toimivaa menetelmää ole vahvistettu.
Arkikeskustelussa tästä voi johtaa yhden käyttökelpoisen ajatuksen.
Ennen kuin alkaa valmistella vastausta, voi yrittää ymmärtää, mitä toinen ihminen oikeastaan perustelee.
Se ei tarkoita velvollisuutta hyväksyä hänen näkemystään.
Se tarkoittaa mahdollisuutta oppia jotakin myös erimielisyydestä.
Kiire tekee uuden huomaamisesta vaikeampaa
Avoimuuden este ei aina ole epävarmuus tai vahva mielipide.
Joskus kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei uudelle ole tilaa.
Työpäivät täyttyvät sovituista tehtävistä. Arjessa on hoidettavia asioita, määräaikoja ja rutiineja, jotka vievät huomiota.
Uusien mahdollisuuksien etsiminen jää helposti kaiken välttämättömän jälkeen.
Malmelin korostaa siksi ajan varaamista uudelle ajattelulle.
Hänen ehdotuksensa on varata kalenterista aikaa, jonka tarkoituksena ei ole suorittaa välittömästi jotakin valmista tehtävää, vaan tutkia uusia ajatuksia ja pohtia opittua.
Ajatus voi kuulostaa ristiriitaiselta.
Miksi varata aikaa asialle, jonka lopputulosta ei vielä tiedä?
Juuri siksi, ettei kaikkia hyödyllisiä havaintoja voi suunnitella etukäteen.
Uuden tiedon, vieraan näkökulman tai odottamattoman kohtaamisen arvo voi paljastua vasta myöhemmin.
Tämä ei tarkoita, että jokaisen pitäisi täyttää vapaa-aikansa itsensä kehittämisellä.
Päinvastoin: myös levolla ja tutuilla rutiineilla on paikkansa.
Avoimuutta ei tarvitse muuttaa uudeksi suoritukseksi.
Jo pieni mahdollisuus pysähtyä ajattelemaan eri tavalla voi riittää avaamaan keskustelun tai kokemuksen, joka muuten jäisi huomaamatta.
Viisi tapaa kokeilla avoimempaa ajattelua
Tutkimus ei anna yksinkertaista ohjetta siihen, kuinka avoimempi persoonallisuus rakennetaan. Aalto-yliopiston asiantuntijan ajatuksista ja tutkimuskirjallisuudesta voi kuitenkin muodostaa käytännöllisiä kokeiluja arkeen.
1. Huomaa ensimmäinen vastareaktio. Kun uusi ehdotus tuntuu heti huonolta, mieti ennen vastaamista, mikä siinä oikeastaan häiritsee. Onko kyse todellisesta ongelmasta vai siitä, ettei tapa ole entuudestaan tuttu?
2. Kyseenalaista yksi arkinen oletus. Valitse asia, jonka ajattelet olevan itsestään selvä. Kysy, mistä käsitys on syntynyt ja päteekö se edelleen.
3. Kokeile jotakin ilman onnistumispakkoa. Uutta taitoa ei tarvitse aloittaa tavoitteena tulla siinä hyväksi. Joskus riittää, että saa kokemuksen itselle vieraasta asiasta.
4. Kuuntele yksi erilainen näkökulma loppuun. Älä arvioi sitä vain sen perusteella, kuinka hyvin se sopii omaan mielipiteeseesi. Kiinnitä huomiota myös perusteluihin.
5. Jätä aikaa uusille havainnoille. Kaikkea kiinnostavaa ei voi sijoittaa valmiiseen suunnitelmaan. Joskus uteliaisuus tarvitsee hetken, jota ei ole varattu mihinkään muuhun.
Nämä ovat tapoja harjoitella suhtautumista uusiin asioihin. Niistä ei voi päätellä, että persoonallisuus muuttuisi pysyvästi.
Avoimuus ei edellytä toisenlaiseksi ihmiseksi tulemista
Oman ajattelun kehittäminen saatetaan helposti ymmärtää vaatimukseksi muuttua jatkuvasti.
Pitäisi olla rohkeampi, joustavampi, sosiaalisempi ja valmiimpi tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin.
Mutta ihminen saa myös viihtyä tutuissa asioissa.
On täysin mahdollista nauttia samoista harrastuksista vuosikausia, pitää rutiineista ja arvostaa ennakoitavaa elämää.
Avoimuuden merkitys ei ole siinä, että kaikki uusi olisi automaattisesti vanhaa parempaa.
Sen arvo näkyy tilanteissa, joissa omaa käsitystä kannattaa tarkistaa.
Ehkä aiemmin mahdottomalta tuntunut asia onkin mahdollista oppia. Ehkä toinen ihminen näkee ongelmassa jotakin, mitä itse ei tullut ajatelleeksi. Ehkä vanha toimintatapa on edelleen paras, mutta nyt sen valitsee ymmärtäen myös vaihtoehdot.
Tutkimus antaa varovaisen mutta kiinnostavan viestin: ihmisen tavat toimia eivät ole kaikilta osin lopullisesti määrättyjä.
Kaikkia piirteitä ei voi muuttaa tahdonvoimalla, eikä muutos aina ole edes tarpeellinen.
Joskus riittää, ettei anna eilisen kokemuksen päättää automaattisesti huomisen mahdollisuuksista.
Lähteet
1. Aalto-yliopisto (22.10.2026): Miten uudistua epävarmuudessa? Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi ymmärtää avoimuudesta uudelle. Nando Malmelinin asiantuntijanäkemykset avoimuudesta, ajattelumalleista ja uudistumisesta.
Aalto-yliopisto
2. Haehner, P., Wright, A. J. & Bleidorn, W. (2024): A systematic review of volitional personality change research. Communications Psychology. Järjestelmällinen katsaus 30 tutkimukseen ja 7 719 osallistujaan; persoonallisuuden tavoitteellisen muuttamisen mahdollisuudet ja rajoitukset.
Communications Psychology
3. Jackson, J. J. & Wright, A. J. (2024): The process and mechanisms of personality change. Nature Reviews Psychology. Katsaus persoonallisuuden muuttumisen mekanismeihin.
Nature Reviews Psychology
4. Hartke, L., Gugssa, S. D. & Cohrs, J. C. (2026): The Art of Being Wrong: A Systematic Review and Integrative Model for Promoting Intellectual Humility. Journal of Community & Applied Social Psychology. Katsaus älyllisen nöyryyden kehittämistä koskeviin 24 tutkimukseen.
Wiley Online Library
5. Leary, M. R. ym. (2017): Cognitive and Interpersonal Features of Intellectual Humility. Personality and Social Psychology Bulletin. Neljä tutkimusta älyllisen nöyryyden ja ajattelun avoimuuden yhteydestä.
PubMed
6. Stieger, M. ym. (2024): One year later: Longer-term maintenance effects of a digital intervention to change personality traits. Journal of Personality. Persoonallisuuspiirteiden muutosten pysyvyyttä tarkasteleva seurantatutkimus.
Wiley Online Library
