Naali katosi Suomesta pesimälajina yli 25 vuodeksi. Nyt pentuja syntyy jälleen vuosittain, ja paluun takana on vuosikymmenten suojelutyö.
Vielä muutama vuosi sitten naalin paluu Suomen pesimälajistoon oli pitkään odotettu tavoite. Nyt tilanne on : naali on pesinyt Suomessa onnistuneesti viitenä kesänä peräkkäin. Elpyminen kertoo samalla, kuinka paljon yhden äärimmäisen uhanalaisen lajin palauttaminen vaatii ihmisten aktiivista apua.
Yli 25 vuoden odotus päättyi – eikä paluu jäänyt yhteen kesään
Kesällä 2022 Suomen pohjoisimmilla tuntureilla tapahtui jotakin, mitä oli odotettu neljännesvuosisata. Naali sai Suomessa jälleen pentuja. Edellinen varmistettu pesintä oli vuodelta 1996.
Yksittäinen onnistuminen olisi voinut jäädä lyhyeksi ilonaiheeksi. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, tilanteesta voidaan puhua jo aivan eri tavalla. Naali on pesinyt Suomessa onnistuneesti jokaisena kesänä vuodesta 2022 lähtien.
Kesällä 2026 Enontekiön alueelta löydettiin neljä onnistunutta pesintää ja yhteensä vähintään 11 pentua. Utsjoen tunturialueella yksi naalipari asettui pesäpaikalle, mutta siellä pentuja ei tänä vuonna havaittu.
Pesintöjen määrä on pysynyt viime vuosina melko pienenä, mutta jatkuvuus on merkittävä muutos. Suomessa syntyy jälleen naaleja joka vuosi.
Tämä ei tarkoita, että laji olisi pelastettu. Naali on Suomessa edelleen äärimmäisen uhanalainen. Sen paluu kertoo kuitenkin siitä, että pitkäjänteisellä suojelutyöllä voidaan muuttaa myös erittäin heikoksi painuneen eläinkannan suuntaa.
Suomen tuntureilla liikkuu vain 10–20 naalia
Naalin nykytilanteen ymmärtämiseksi mittakaava on tärkeä. Suomessa arvioidaan liikkuvan vuosittain vain noin 10–20 naalia.
Pohjoismaiden yhteinen kanta on suurempi. Suomen, Ruotsin ja Norjan muodostaman Fennoskandian naalikannan kooksi arvioidaan noin 582 aikuista yksilöä. Suojelusuunnitelman pitkän aikavälin tavoitteena on vähintään tuhannen aikuisen naalin elinvoimainen kanta Fennoskandiassa.
Suomen vuosittaiset pentumäärät vaihtelevat voimakkaasti. Vuonna 2023 neljässä pesässä syntyi vähintään 25 pentua, vuonna 2024 kolmessa pesässä vähintään yhdeksän ja vuonna 2025 kolmessa pesässä yhteensä 12 pentua. Tänä kesänä vähintään 11 pentua löytyi neljästä pesästä.
Luvut paljastavat samalla, kuinka herkästä elpymisestä on kyse. Muutamankin pesinnän onnistuminen tai epäonnistuminen näkyy Suomen koko pesimätuloksessa.
Silti kehityksen suunta on huomattava. Laji, joka ei saanut Suomessa yhtäkään varmistettua pentuetta yli 25 vuoteen, lisääntyy nyt täällä vuosittain.
Yllättävä osa paluusta tapahtui Norjassa
Naalin paluussa on yksityiskohta, joka kertoo paljon modernista luonnonsuojelusta. Suomessa tällä hetkellä pesivistä naaleista lähes kaikki ovat Käsivarren lähialueille Norjan puolelle vapautettuja, tarhassa kasvaneita luonnonvaraisten naalien jälkeläisiä.
Norjan Oppdalissa toimii naalien kasvatukseen tarkoitettu tarha, jossa eläinten kontakti ihmisiin pidetään mahdollisimman vähäisenä. Tarhassa kasvavien naalien vanhemmat ovat luonnonvaraista skandinaavista alkuperää, joten eläimet kuuluvat geneettisesti samaan populaatioon, joka oli aikaisemmin vaarassa kadota Fennoskandian tuntureilta.
Tarhassa syntyneitä naaleja on vapautettu luontoon vahvistamaan pieniä paikallisia kantoja. Eläimet eivät tietenkään tunnista valtioiden rajoja. Norjassa vapautettu naali voi siirtyä Suomen puolelle, asettua Käsivarren tuntureille ja saada siellä pentuja.
Siksi Suomen naalikannan elpymistä ei oikeastaan voi tarkastella vain Suomen rajojen sisällä. Kyseessä on yhteispohjoismainen kanta, jonka elinalue ulottuu valtioiden rajojen yli.
Suomen paluutarina on samalla esimerkki siitä, kuinka yhden maan tekemä suojelutyö voi näkyä konkreettisesti toisen maan luonnossa.
Naalille ei riitä, että se jätetään rauhaan
Naali rauhoitettiin Suomessa jo vuonna 1930. Pelkkä metsästyksen lopettaminen ei kuitenkaan palauttanut sitä vahvaksi pesimälajiksi.
Nykyinen suojelu on huomattavasti aktiivisempaa. Metsähallitus tarkastaa joka huhtikuu yli 200 vanhaa naalin pesäkoloa. Pesät, joilla havaitaan merkkejä naalista tai ketusta, tarkastetaan uudelleen kesällä, ja samalla etsitään uusia pesäpaikkoja.
Tuntureille on viety myös ruokinta-automaatteja, joista naalit saavat lisäravintoa. Automaattien yhteydessä olevat riistakamerat tuottavat samalla tietoa siitä, missä eläimet liikkuvat.
Naalien liikkumista seurataan lisäksi GPS-lähettimillä ja kannan rakennetta DNA-näytteillä. Seurannan avulla nähdään esimerkiksi, kuinka Norjassa vapautetut eläimet liikkuvat Suomen ja Ruotsin alueilla.
Tässä suojelussa ihminen ei siis ainoastaan tarkkaile sivusta, mitä luonnossa tapahtuu. Naalin selviytymisen edellytyksiä rakennetaan aktiivisesti.
Naalin pahin kilpailija on tuttu näky suomalaisille
Yksi aktiivisimmista suojelutoimista kohdistuu toiseen koiraeläimeen: kettuun.
Kettu kilpailee naalin kanssa ravinnosta ja pesäpaikoista. Ilmaston lämpeneminen ja ihmisen toiminta ovat helpottaneet ketun leviämistä yhä pohjoisemmaksi tunturialueille, jotka ovat naalin tärkeintä elinympäristöä.
Naalin keskeisiltä esiintymisalueilta pyydetään vuosittain noin 150–350 kettua. Tarkoituksena on vähentää kilpailupainetta alueilla, joilla naalin pieni kanta yrittää vahvistua.
Myös tuntureilla liikkuvilla ihmisillä on tässä oma roolinsa. Kettu hyödyntää tehokkaasti ihmisen jälkeensä jättämiä kalanperkeitä, sivusaalista ja ruoantähteitä. Tunturimaastoon jäävä syötävä jäte tarjoaa ketulle ylimääräistä ravintoa ja auttaa sitä pärjäämään alueilla, joilla naali kamppailee elintilastaan.
Naalin suojelu ulottuu tämän vuoksi yllättävän arkiseen asiaan: retkeilijän tai kalastajan mukana tunturiin tullut ruoka pitäisi myös viedä sieltä pois.
Sopulit voivat ratkaista, kuinka moni pentu selviää
Naalin elämässä yksi pieni tunturieläin vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka hyvin kanta menestyy. Myyrät ja erityisesti sopulit muodostavat sen tärkeimmän ravinnonlähteen.
Pohjoisen myyrä- ja sopulikannat vaihtelevat voimakkaasti. Kun niitä on paljon, naaleille riittää enemmän ravintoa sekä lisääntymiseen että pentujen kasvattamiseen.
Vuonna 2026 myyrien ja sopulien määrä on ollut nousussa erityisesti Käsivarren alueella muutaman heikomman vuoden jälkeen. Parempi ravintotilanne on auttanut tämän kesän pesintöjä ja parantaa syntyneiden pentujen mahdollisuuksia selvitä ensimmäisestä elinvuodestaan.
Samalla tämä muistuttaa siitä, ettei naalikannan tulevaisuutta ratkaista yhdellä suojelutoimella. Tarvitaan sopivia pesäpaikkoja, riittävästi ravintoa, vähemmän kilpailua ketun kanssa ja riittävän suuri kanta, jotta eläimet löytävät toisensa ja lisääntyminen jatkuu.
Ilmastonmuutos tekee pelastusoperaatiosta vaikeamman
Naali on rakentunut elämään ympäristössä, joka on monille muille nisäkkäille liian ankara. Se viihtyy korkeilla tuntureilla ja kestää arktista kylmyyttä poikkeuksellisen hyvin.
Juuri tämä erikoistuminen tekee siitä haavoittuvan maailman lämmetessä. Naali kuuluu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n ilmastonmuutoksen lippulaivalajeihin.
Lämpeneminen muuttaa tunturiluontoa monella tavalla yhtä aikaa. Se vaikuttaa naalin tärkeiden ravintoeläinten elinoloihin ja auttaa samalla suurempaa kettua levittäytymään pohjoisemmaksi. Naali joutuu siis kohtaamaan sekä elinympäristön muutoksen että kovenevan kilpailun.
Tämän vuoksi viime vuosien onnistuneet pesinnät eivät tarkoita, että aktiivisesta suojelusta voitaisiin luopua. Päinvastoin: pieni elpyvä kanta tarvitsee edelleen tukiruokintaa, ketun poistamista tärkeimmiltä esiintymisalueilta, seurantaa ja tarhassa kasvatettujen naalien vapautuksia.
Kolmen maan pelastusoperaatio jatkuu
Suomi, Ruotsi ja Norja ovat tehneet naalin suojelussa yhteistyötä jo vuosikymmeniä. Viime vuosina työtä on vahvistettu Felles Fjellrev – Together for the Arctic fox -hankkeessa, joka käynnistyi vuonna 2024 ja päättyy lokakuun lopussa 2026.
EU:n Interreg Aurora -rahoitusta hanke sai 2,3 miljoonaa euroa. Mukana on ollut viranomaisia, yliopistoja ja luonnonsuojelujärjestöjä kaikista kolmesta maasta. Suomessa työhön ovat osallistuneet Metsähallituksen Luontopalvelut ja WWF.
Hankkeessa on kehitetty ruokinta-automaatteja, laajennettu DNA-seurantaa, tutkittu naaleille haitallisia tauteja sekä seurattu kettujen ja naalien liikkeitä GPS-pannoilla. Samalla jo toimiviksi osoitettuja suojelukeinoja on jatkettu.
Hankkeen päättyminen ei tarkoita suojelutyön loppumista. Maiden yhteistyö jatkuu, samoin tukiruokinta, kettujen vähentäminen, seuranta ja tarhassa kasvatettujen luonnonnaalien vapauttaminen.
Naalin viime vuosien kehitys kertoo samalla, miksi jatkuvuudella on luonnonsuojelussa niin suuri merkitys. Tuloksia ei syntynyt yhden hankkeen tai yhden hyvän pesimäkesän seurauksena, vaan vuosikymmeniä jatkuneen työn kautta.
Mitä tämä merkitsee Suomelle?
Naalin paluu on harvinainen esimerkki siitä, että Suomesta pesimälajina käytännössä kadonnut äärimmäisen uhanalainen nisäkäs on saatu jälleen lisääntymään maassamme säännöllisesti.
Se osoittaa myös, kuinka kansalliset rajat menettävät merkityksensä luonnonsuojelussa. Suomessa syntyvät pennut ovat osa samaa kantaa Ruotsin ja Norjan naalien kanssa, ja Suomen nykyisten pesivien eläinten taustalla näkyy suoraan Norjassa tehty suojelutyö.
Tavoite on silti paljon nykyistä suurempi. Fennoskandian noin 582 aikuisen naalin kannasta pyritään vähintään tuhannen aikuisen yksilön elinvoimaiseen kantaan. Suomessa liikkuvien naalien määrä lasketaan edelleen vain kymmenissä, ei sadoissa.
Naali on siis palannut, mutta paluu ei ole vielä sama asia kuin pelastuminen.
Mitä tämä merkitsee lukijalle?
Ensimmäinen konkreettinen havainto on, että luonnonsuojelulla voidaan saada aikaan näkyviä tuloksia myös silloin, kun lähtötilanne näyttää erittäin vaikealta. Suomessa ei todettu naalin varmistettua pesintää yli 25 vuoteen, mutta nyt onnistuneita pesintöjä on ollut viitenä vuonna peräkkäin.
Toinen havainto on se, kuinka paljon työtä yhden lajin palautuminen vaatii. Yli 200 pesäpaikan vuosittainen tarkastaminen, ruokinta-automaatit, riistakamerat, GPS-seuranta, DNA-tutkimus, kettujen pyynti ja tarhakasvatettujen eläinten vapauttaminen muodostavat kokonaisuuden, jonka vaikutukset näkyvät nyt tuntureilla syntyvinä pentuina.
Kolmas havainto tuo suojelun lähelle tavallista tunturissa liikkujaa. Ruoantähteiden, kalanperkeiden ja muun syötävän jätteen jättäminen maastoon auttaa kettua alueilla, joilla se kilpailee naalin kanssa. Omien jätteiden vieminen pois tunturista on pieni teko, mutta tässä tapauksessa sillä on suora yhteys äärimmäisen uhanalaisen lajin elinoloihin.
Toimituksen näkökulma
Naalin tarinassa kiinnostavinta ei ole yhden kesän 11 pentua vaan se, mitä tapahtui ennen niiden syntymää. Suojelutyötä jatkettiin vuosikymmeniä aikana, jolloin Suomessa ei syntynyt yhtäkään varmistettua naalipentuetta, ja tuloksia alettiin nähdä vasta paljon myöhemmin.
Nyt sama eläin on pesinyt Suomessa viitenä kesänä peräkkäin. Se on hyvä muistutus siitä, että luonnon elpyminen tapahtuu usein hitaammin kuin ihmisen kärsivällisyys – mutta pitkäjänteisen työn tulokset voivat lopulta näkyä hyvin konkreettisesti tunturin pesäkolosta kurkistavina pentuina.
Lähteet
Metsähallitus, 22.9.2026: Hyviä uutisia: Naalin pesinnät Suomessa onnistuvat nyt vuosittain.
Metsähallitus: Naali – lajin tila, esiintyminen ja suojelutoimet Suomessa.
Metsähallitus: Naalin suojelusuunnitelma 2025–2029.
Metsähallitus, 15.1.2026: Fennoskandiassa lähes sata naalipentuetta – suojelutoimet ratkaisevassa roolissa kannan elpymisessä.
Metsähallitus, 4.11.2025: Uusi naalin suojelusuunnitelma on julkaistu – tavoitteena Fennoskandiassa vähintään 1000 aikuisen yksilön elinvoimainen kanta.
