Suomalaisten työhyvinvointi on heikentynyt. Epävarmuus kasvaa ja työkyky laskee, mutta työn imu kertoo myös suomalaisen työelämän vahvuuksista.
Suomalaisten työhyvinvoinnissa näkyy jälleen merkkejä heikommasta suunnasta. Työkyky on hieman laskenut, kuormitus kasvanut ja neljä kymmenestä on huolissaan oman työnsä tulevaisuudesta. Silti suomalaisessa työelämässä on edelleen jotain olennaista jäljellä: suuri osa ihmisistä pystyy yhä innostumaan työstään.
Työhyvinvointi ei romahda yhdessä yössä.
Se kuluu usein pieninä paloina.
Työssä tulee hieman enemmän ristiriitaisia odotuksia. Tulevaisuus näyttää vähän epävarmemmalta. Kokemus reilusta kohtelusta heikkenee. Työyhteisöstä ei ehkä saa aivan samanlaista tukea kuin aikaisemmin.
Yksittäin muutokset voivat näyttää vähäisiltä. Kun ne alkavat tapahtua samaan aikaan, kuva muuttuu.
Suomalaisessa työelämässä on nyt nähtävissä juuri tällainen kehitys.
Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksen uusimmissa tuloksissa työhyvinvoinnin kehitys on kääntynyt lievästi huonompaan suuntaan. Muutokset eivät ole suuria, mutta niitä tapahtuu usealla hyvinvoinnin osa-alueella yhtä aikaa.
Ehkä kiinnostavin havainto ei kuitenkaan ole se, että suomalaiset voivat työssä hieman aikaisempaa huonommin.
Kiinnostavampaa on se, mikä tämän keskellä edelleen toimii.
Epävarmuudesta on tullut uusi kuormitustekijä
Työelämän kuormituksesta puhuttaessa ensimmäisenä mieleen tulevat usein kiire ja liian suuri työmäärä.
Nyt niiden rinnalle on noussut toinen tekijä: epävarmuus.
Neljä kymmenestä työikäisestä suomalaisesta on huolissaan oman työnsä tulevaisuudesta.
Vielä suurempi joukko, 45 prosenttia, kokee, ettei pysty ennakoimaan, mitä omassa työssä tulee tapahtumaan. Vain 16 prosenttia odottaa työnsä muuttuvan tulevaisuudessa paremmaksi.
Luvut kertovat muutoksesta, jota on vaikea ratkaista pelkästään vähentämällä palavereita tai muistuttamalla työntekijää palautumisesta.
Ihminen voi kestää vaativaa työtä hyvinkin, jos hän tietää, mitä häneltä odotetaan, pystyy vaikuttamaan työhönsä ja kokee tulevaisuuden riittävän turvalliseksi.
Epävarmuus toimii toisin. Jos ihminen ei tiedä, mitä omalle tehtävälle, organisaatiolle tai jopa koko ammatille tapahtuu, kuormitus voi jatkua myös silloin, kun varsinainen työpäivä on jo päättynyt.
Työkykynsä erinomaiseksi kokevien määrä laski
Työhyvinvoinnin heikkeneminen näkyy myös siinä, miten suomalaiset arvioivat oman työkykynsä.
Loppuvuonna 2025 työkykynsä erinomaiseksi arvioi 37 prosenttia vastaajista. Puoli vuotta aikaisemmin osuus oli 39 prosenttia.
Muutos on pieni, eikä siitä pidä rakentaa kuvaa suomalaisen työelämän kriisistä.
Mutta suunta on huomionarvoinen.
Samaan aikaan työssä tylsistyminen on lisääntynyt ja useat työn kuormittavat vaatimukset ovat kasvaneet. Työssä koetaan esimerkiksi aiempaa enemmän ristiriitaisia odotuksia.
Myös työuupumusoireilu on lisääntynyt.
Todennäköisestä työuupumuksesta kärsii noin yhdeksän prosenttia suomalaisista työntekijöistä ja 16 prosentilla riski on kohonnut. Yhteensä joka neljännellä työuupumusoireilu on siis huolestuttavalla tasolla.
Työuupumus on tässä kokonaisuudessa yksi varoitusmerkki, mutta se ei yksin määrittele suomalaisten työhyvinvointia.
Työpaikan tärkeimmät voimavarat eivät välttämättä maksa mitään
Työhyvinvoinnista puhuttaessa huomio kiinnittyy helposti henkilöstöetuihin, liikuntaan, työterveyteen tai palautumiseen.
Tuore tilannekuva nostaa esiin paljon arkisempia asioita.
Reilu kohtelu. Kuulluksi tuleminen. Työkavereilta ja esihenkilöltä saatava tuki. Tunne siitä, että kuuluu työyhteisöön.
Loppuvuonna 2025 reilua kohtelua työssään koki edelleen 79 prosenttia vastaajista. Se on korkea luku, mutta osuus oli laskenut noin kaksi prosenttiyksikköä kesästä.
Samalla työyksinäisyys on hieman lisääntynyt. Sitä kokee noin joka viides.
Juuri nämä muutokset voivat osoittautua tärkeämmiksi kuin ensisilmäyksellä näyttää.
Työhyvinvointi ei synny vain siitä, kuinka paljon ihmisellä on työtä. Ratkaisevaa on myös se, millaisessa ympäristössä työ tehdään.
Vaativakin työ voi tuntua mielekkäältä, jos ihminen kokee saavansa tukea, pystyy vaikuttamaan tekemiseensä, saa palautetta ja tietää, että hänen panostaan arvostetaan.
Hyvä uutinen löytyy työn imusta
Kaiken kielteisen kehityksen keskellä yksi keskeinen työhyvinvoinnin mittari ei ole heikentynyt.
Työn imu on pysynyt ennallaan.
Työn imu tarkoittaa myönteistä tilaa, jossa ihminen kokee työssään tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista. Yksinkertaisemmin sanottuna työ ei ole ihmiselle vain asia, josta pitää selvitä, vaan siihen voi liittyä myös energiaa, merkitystä ja innostusta.
Se on suomalaisen työelämän kannalta tärkeä havainto.
Työhyvinvoinnin heikkeneminen ei siis tarkoita, että suomalaiset olisivat menettäneet kiinnostuksensa työntekoon.
Päinvastoin. Monella halu tehdä työnsä hyvin on edelleen olemassa samaan aikaan, kun ympärillä olevat olosuhteet kuormittavat enemmän.
Tässä on myös mahdollisuus.
Jos työn merkityksellisyys ja motivaatio ovat säilyneet, työhyvinvointia ei tarvitse rakentaa tyhjästä. Olennaisempaa on suojella niitä tekijöitä, jotka auttavat ihmisiä onnistumaan työssään.
Työn imu ei synny sattumalta
Työn imua on tutkittu Suomessa pitkään.
Sitä tukevat esimerkiksi mahdollisuus oppia ja kehittyä, oman työn tulosten näkeminen sekä toimiva tiimityö.
Myös vaikutusmahdollisuudet ovat tärkeitä. Ihmisen on helpompi innostua työstä, jonka tekemiseen hän pystyy itse vaikuttamaan.
Työyhteisössä puolestaan merkitystä on tuella, oikeudenmukaisuudella, palautteella, arvostuksella ja hyvällä johtamisella.
Moni näistä asioista kuulostaa niin arkiselta, että niiden merkitys on helppo ohittaa.
Juuri siinä voi olla suomalaisen työhyvinvointikeskustelun sokea piste.
Hyvinvointia yritetään joskus parantaa erillisillä toimenpiteillä, vaikka ratkaisevat asiat tapahtuvat jokaisena tavallisena työpäivänä: saako ihminen apua, kuunnellaanko häntä, ymmärtääkö hän tavoitteensa ja pystyykö hän tekemään työnsä kunnolla.
Työuran keskivaihe jäi kahden muun ryhmän väliin
Kaikki työntekijät eivät myöskään koe nykytilannetta samalla tavalla.
Erityisesti 30–45-vuotiaiden työhyvinvoinnissa näkyy huolestuttava kehitys.
Tässä ryhmässä työn vaatimukset ovat muita ikäryhmiä suuremmat ja voimavarat vähäisemmät. Myös epävarmuutta oman työn tulevaisuudesta koetaan enemmän.
Samaan elämänvaiheeseen osuvat monella suurempi vastuu työssä ja vaativa vaihe yksityiselämässä.
Vakavaa työuupumusoireilua kokee tässä ikäryhmässä 13 prosenttia.
Havainto on kiinnostava myös työelämäkeskustelun kannalta.
Huomio kohdistuu usein nuorten pääsyyn työelämään tai ikääntyneiden työurien pidentämiseen. Väliin jää suuri joukko ihmisiä, joilta työelämässä odotetaan paljon juuri silloin, kun muukin elämä voi vaatia eniten.
Työuran keskivaihe ansaitsee siksi nykyistä enemmän huomiota.
Työhyvinvointi ei ole sama asia kuin hyvinvointi vapaa-ajalla
Työhyvinvoinnin heikkenemisessä on myös yksi tärkeä käytännön opetus.
Kaikkea ei voi korjata työn ulkopuolella.
Riittävä uni, liikunta, palautuminen ja vapaa-aika ovat tärkeitä. Mutta jos työn vaatimukset ja työn tarjoamat voimavarat ovat pitkään epätasapainossa, ratkaisu ei voi jäädä työntekijän vastuulle.
Työssä pitää olla myös asioita, jotka antavat energiaa.
Mahdollisuus vaikuttaa. Selkeät tavoitteet. Toimivat työvälineet. Oppiminen. Arvostus. Tuki. Oikeudenmukaisuus. Tunne siitä, että omalla työllä on merkitystä.
Työhyvinvoinnin ehkä tärkein kysymys ei siksi olekaan, kuinka paljon työ kuluttaa.
Yhtä tärkeää on kysyä, mitä työ antaa takaisin.
Mitä tämä merkitsee Suomelle?
Suomi tarvitsee tulevina vuosina pidempiä työuria, parempaa tuottavuutta ja kykyä uudistaa työelämää teknologian, tekoälyn ja talouden muutosten keskellä.
Niitä tavoitteita on vaikea saavuttaa, jos työntekijöiden voimavarat samalla hiljalleen heikkenevät.
Työhyvinvointi ei ole vain henkilöstöpolitiikkaa tai terveydenhuollon kysymys. Se vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset oppivat uutta, uskaltavat uudistaa työtään, pysyvät työelämässä ja käyttävät osaamistaan.
Suomen vahvuus on, ettei lähtötilanne ole huono. Työn voimavarat ovat edelleen kokonaisuutena hyvällä tasolla ja työn imu on säilynyt.
Juuri siksi heikentyvään suuntaan kannattaa reagoida ennen kuin pienistä muutoksista tulee suuria.
Mitä tämä merkitsee lukijalle?
- Tarkkaile myös sitä, mitä työ antaa. Kuormituksen lisäksi kannattaa arvioida, saatko työstä vaikutusmahdollisuuksia, palautetta, onnistumisen kokemuksia, tukea ja merkityksellisyyttä.
- Epävarmuus on todellinen kuormitustekijä. Jos oman työn tulevaisuus huolettaa jatkuvasti, kyse ei ole vain henkilökohtaisesta suhtautumistavasta. Selkeyden ja keskustelun lisääminen työpaikalla voi olla osa työhyvinvoinnin parantamista.
- Hyvä työyhteisö on hyvinvointitekijä. Reilu kohtelu, kuulluksi tuleminen, arkinen huomioiminen ja työkaverin auttaminen voivat vaikuttaa työhyvinvointiin enemmän kuin niiden yksinkertaisuus antaa ymmärtää.
Toimituksen näkökulma
Suomalaisesta työelämästä on helppo rakentaa kaksi vastakkaista tarinaa: joko ihmiset uupuvat tai työelämä voi hyvin. Todellisuus on kiinnostavampi.
Moni suomalainen on edelleen motivoitunut ja pystyy kokemaan työnsä merkitykselliseksi samalla, kun epävarmuus ja kuormitus kasvavat ympärillä. Siksi työhyvinvoinnin tärkein tehtävä ei ole opettaa ihmisiä kestämään enemmän, vaan varmistaa, ettei työ vähitellen kuluta pois sitä innostusta, joka siellä jo on.
Hyvä työ ei ainoastaan vie ihmiseltä voimia. Sen pitää myös antaa niitä.
Lähteet
Työterveyslaitos, 5.3.2026: Työhyvinvointi on heikentynyt samalla, kun huoli oman työn tulevaisuudesta kuormittaa
Työterveyslaitos – Miten Suomi voi? -tutkimuksen uusimmat tulokset
Työterveyslaitos: Miten Suomi voi? -seurantatutkimus
Työterveyslaitos – Miten Suomi voi?
Työterveyslaitos, 26.3.2026: Työn sosiaaliset voimavarat kunnossa?
Työterveyslaitos – työn sosiaaliset voimavarat
Työterveyslaitos: Työn imu
Työterveyslaitos – työn imu ja sitä vahvistavat tekijät
Työterveyslaitos: Työhyvinvointi
Työterveyslaitos – työhyvinvoinnin osa-alueet
