Villieläimet hakeutuvat yhä useammin ihmisten rakentamaan ympäristöön. Euroopassa kaupungit joutuvat pohtimaan, miten tilaa voidaan jakaa luonnon kanssa.
Kun lepakko asettuu rakennuksen rakenteisiin tai kettu ilmestyy kaupunkipihalle, eläin ei välttämättä ole eksynyt. Kaupungeista on tullut monille lajeille osa elinympäristöä samalla, kun luonnolliset elinalueet pirstoutuvat. Australiasta julkaistu tuore tutkimus tekee näkyväksi ilmiön, joka koskettaa myös Eurooppaa.
Villieläimen löytäminen makuuhuoneesta kuulostaa poikkeukselliselta. Australiassa tutkijoiden aineistoon päätyi kuitenkin tapaus, jossa koala löytyi sängyltä.
Se ei ollut tutkimuksen ainoa erikoinen kohtaaminen. Eläimiä oli löytynyt katoilta, seinien sisältä, keittiöistä, ilmastointilaitteista ja jopa postilaatikoista.
Melbournen yliopiston tutkijat tarkastelivat noin 2 400 villieläinten pelastustapausta kymmenen vuoden ajalta. Aineistossa näkyi, kuinka alkuperäislajit käyttävät ihmisten rakennuksia vaihtoehtoisina suojapaikkoina, kun niiden elinympäristöt muuttuvat.
Australialainen aineisto on paikallinen, eikä sen perusteella voi väittää saman tapahtuvan Euroopassa täsmälleen samalla tavalla. Sen esiin nostama kysymys on silti eurooppalainenkin: mitä tapahtuu, kun eläinten ja ihmisten elinympäristöjen välinen raja hämärtyy?
Kaupunki ei ole luonnon vastakohta
Ajatus kaupungista ihmisten alueena ja luonnosta sen ulkopuolisena maailmana on käymässä vanhanaikaiseksi.
Euroopan komission mukaan noin 70 prosenttia eurooppalaisista asuu kaupunkialueilla. Samalla kaupungistuminen, liikenneväylät, intensiivinen maatalous ja muu maankäyttö ovat muuttaneet ja pirstoneet luonnollisia elinympäristöjä.
Eläinten näkökulmasta kartalla ei kuitenkaan ole rajaa, jossa kaupunki alkaa.
Jos kaupungista löytyy ravintoa, vettä, suojaa ja sopiva lisääntymispaikka, osa lajeista pystyy käyttämään sitä elinympäristönään. Puisto, hautausmaa, jokivarsi, puutarha, rakennuksen räystäs tai ullakko voi olla eläimelle osa samaa verkostoa.
Kaikki lajit eivät tähän pysty. Juuri siinä on kaupunkiluonnon ristiriita: kaupungistuminen voi heikentää monien lajien elinmahdollisuuksia, mutta toisille ihmisten rakentama ympäristö tarjoaa uusia mahdollisuuksia.
Euroopassa lepakot näyttävät, miten tärkeä kaupunki voi olla
Lepakot ovat hyvä esimerkki eläimistä, joiden elämä ulottuu ihmisten rakentamaan ympäristöön.
Euroopan komission esittelemässä Berliinissä tehdyssä tutkimuksessa yli 200 vapaaehtoista osallistui lepakoiden seurantaan. Niiden ääniä tallennettiin 600 paikassa kaupungissa ja sen esikaupunkialueilla.
Tulokset osoittivat, ettei ole yhdentekevää, millaiseksi kaupunki rakennetaan.
Puusto, suurempien metsäalueiden läheisyys ja vesistöt tukivat lepakoiden esiintymistä. Keinotekoinen yövalaistus puolestaan voi tehdä ympäristöstä monille lepakkolajeille huonomman.
Rakennettu ympäristö ei siis automaattisesti karkota eläimiä. Ratkaisevaa on, millaista kaupunkia niiden ympärille rakennetaan.
Tämä muuttaa näkökulmaa olennaisesti. Kaupunkisuunnittelussa ei enää ratkaista vain sitä, missä ihmiset asuvat ja miten he liikkuvat. Samoilla päätöksillä ratkaistaan myös muiden lajien mahdollisuuksia liikkua, ruokailla ja lisääntyä.
Luonto pirstoutuu teiden ja rakentamisen väliin
Euroopassa ongelman mittakaava on suuri.
Euroopan komission mukaan suuri osa maanosan luonnonperinnöstä on vuosien aikana heikentynyt muun muassa kaupunkien laajenemisen, intensiivisen maa- ja metsätalouden, kalastuksen, saastumisen ja muun ihmistoiminnan seurauksena. Yli neljänneksen Euroopan eläinlajeista arvioidaan olevan vaarassa kuolla sukupuuttoon.
Erityisen tärkeä käsite on elinympäristöjen pirstoutuminen.
Metsä ei välttämättä katoa kokonaan, mutta tie, asuinalue, rautatie tai muu infrastruktuuri voi jakaa yhtenäisen alueen pienemmiksi saarekkeiksi. Eläimelle muutaman kilometrin matka kahden sopivan alueen välillä voi muuttua vaaralliseksi tai mahdottomaksi.
Euroopan komission aineistoissa juuri kaupungistuminen, liikenneväylät ja intensiivinen maatalous tunnistetaan keskeisiksi maisemaa pirstoviksi tekijöiksi.
Silloin kaupungin vihreistä alueista tulee kiinnostavia myös eläinten liikkumisen kannalta.
Kaupunki voi olla este – tai käytävä
Euroopan kaupungeissa on puistoja, puutarhoja, joutomaita, metsiä, puroja, rantoja, hautausmaita, viherkattoja ja ihmisten pihoja.
Yksittäin ne voivat näyttää pieniltä.
Yhdessä ne voivat muodostaa verkoston, jota pitkin eläimet liikkuvat kaupungin läpi. Jos yhteydet katkaistaan teillä, rakentamisella tai kokonaan kasvittomilla alueilla, verkosto hajoaa.
Euroopan unioni onkin alkanut korostaa kaupunkiluontoa aikaisempaa voimakkaammin. Kaupunkeja kannustetaan laatimaan suunnitelmia, joihin kuuluvat esimerkiksi kaupunkimetsät, puistot, niityt, pensasaidat, viherkatot ja puiden reunustamat kadut.
Tässä ei ole kyse vain eläinten suojelemisesta.
Vihreät alueet viilentävät kaupunkeja helteillä, sitovat vettä rankkasateiden aikana, vähentävät melua ja tarjoavat ihmisille virkistysympäristöjä. Sama puuryhmä tai puisto voi siis olla samanaikaisesti ihmisen hyvinvointiympäristö ja eläimen elinympäristö.
Kaikki kohtaamiset eivät ole ongelmia
Villieläimen ilmestyminen lähelle kotia tulkitaan helposti häiriöksi.
Jos eläin päätyy sisätiloihin, tilanne voikin vaatia asiantuntijan apua. Eläimiä ei pidä myöskään houkutella tarkoituksellisesti asuntojen läheisyyteen tavalla, joka tekee niistä riippuvaisia ihmisen tarjoamasta ravinnosta.
Silti eläimen läsnäolo kaupungissa ei itsessään tarkoita, että jokin olisi mennyt väärin.
Esimerkiksi lepakot syövät hyönteisiä, linnut käyttävät rakennuksia pesäpaikkoina ja monet pölyttäjät tarvitsevat kaupunkien kukkivia kasvustoja. Kaupunki voi tarjota elinympäristöjä myös silloin, kun ympäröivä maisema on voimakkaasti ihmisen muokkaama.
Euroopan komission mukaan puistot, puutarhat, viherkatot ja muut kaupunkien vihreät alueet ovat tärkeitä elinympäristöjä esimerkiksi linnuille ja pölyttäjille.
Kysymys ei siksi ole siitä, pitäisikö villieläinten kuulua kaupunkiin.
Ne kuuluvat sinne jo.
Euroopassa luontoa halutaan takaisin kaupunkeihin
Muutos näkyy myös lainsäädännössä ja kaupunkipolitiikassa.
EU:n biodiversiteettistrategiassa kaupunkiluonto on nostettu osaksi luonnon monimuotoisuuden palauttamista. Kaupunkeja kannustetaan lisäämään luonnonmukaisia metsiä, puistoja, niittyjä, viherkattoja ja muita ekologisia yhteyksiä.
Tarvetta riittää.
Euroopan komission yhteisen tutkimuskeskuksen JRC:n vuonna 2026 julkaisemassa 862 eurooppalaista kaupunkia käsitelleessä tutkimuksessa vain 13,5 prosenttia tarkastellusta väestöstä asui alueella, joka täytti kaikki niin sanotun 3–30–300-periaatteen ehdot: kodista näkyy vähintään kolme puuta, asuinalueella on 30 prosentin latvuspeittävyys ja laadukas viheralue sijaitsee enintään 300 metrin päässä.
Yli viidennes ei täyttänyt yhtäkään kolmesta ehdosta.
Luvut kertovat ennen kaikkea ihmisten pääsystä vihreään ympäristöön. Samalla ne havainnollistavat, kuinka paljon kaupungeissa on vielä tehtävää yhtenäisten vihreiden verkostojen rakentamisessa.
Tulevaisuuden talossa voi olla tilaa muillekin lajeille
Australialaistutkimuksen kiinnostavin ajatus ei lopulta koske eläimiä, jotka ovat jo päätyneet rakennuksiin.
Se koskee rakennuksia, joita emme ole vielä rakentaneet.
Jos tiedämme kaupunkien olevan tulevaisuudessa yhä tärkeämpiä elinympäristöjä, rakennuksia ja kaupunginosia voidaan suunnitella tietoisemmin rinnakkaiseloa varten. Se voi tarkoittaa esimerkiksi eläimille sopivia pesäpaikkoja, yhtenäisiä viheryhteyksiä, harkitumpaa yövalaistusta sekä olemassa olevan puuston ja vesistöjen säilyttämistä.
Tavoitteena ei ole tehdä olohuoneesta villieläinten kotia.
Tavoitteena on vähentää tilanteita, joissa eläimen ainoaksi vaihtoehdoksi jää ihmisen olohuone.
Mitä tämä merkitsee Suomelle?
Suomessa luonto ulottuu moniin kaupunkeihin poikkeuksellisen lähelle asuntoja. Se antaa hyvän lähtökohdan, mutta ei takaa toimivaa kaupunkiluontoa tulevaisuudessa.
Kasvavissa kaupungeissa olennaista on se, säilyvätkö metsät, rannat, puistot ja muut viheralueet yhteydessä toisiinsa. Yksittäisen metsikön säästäminen ei auta kaikkia lajeja, jos eläin ei pääse turvallisesti seuraavalle alueelle.
Suomen kannattaa nähdä kaupunkiluonto infrastruktuurina siinä missä kadut ja joukkoliikennekin. Kun viheryhteys menetetään rakentamisessa, sitä voi olla myöhemmin vaikea palauttaa.
Mitä tämä merkitsee lukijalle?
- Villieläin kaupungissa ei välttämättä ole eksynyt. Monille lajeille puistot, pihat, vesistöt ja rakennettu ympäristö ovat jo osa niiden elinympäristöä.
- Omalla pihalla on merkitystä. Puut, pensaat, kukkivat kasvit ja maltillinen yövalaistus voivat tehdä kaupunkiympäristöstä paremman monille lajeille ilman, että villieläimiä tarvitsee ruokkia tai houkutella lähelle asuntoa.
- Rakennukseen päätynyt villieläin kannattaa kohdata rauhallisesti. Jos eläin ei pääse turvallisesti poistumaan itse, oikea ratkaisu on pyytää neuvoa eläinpelastuksen tai muun paikallisen asiantuntijan kautta.
Toimituksen näkökulma
Olemme tottuneet ajattelemaan, että ihminen rakentaa kaupungin ja luonto alkaa sen ulkopuolelta. Eläinten näkökulmasta tällaista rajaa ei ole. Tulevaisuuden kiinnostavin kaupunkisuunnittelun kysymys saattaakin olla, kuinka paljon tilaa jätämme niille lajeille, jotka elävät samassa kaupungissa kanssamme. Paras ratkaisu ei ole kaupunki ilman villieläimiä eikä koti täynnä niitä – vaan ympäristö, jossa kummankaan ei tarvitse vallata toisen viimeistä turvapaikkaa.
Lähteet
Euroopan komissio – Habitats Directive
Euroopan komissio – Urban Nature Platform
