Kumppaninosto | Kuvajälki

Tämä uutisnosto on osa UTISONin Platinum-kampanjaa

Valta vaihtaa aina muotoaan 

Kun uutisissa puhutaan maailman voimakkaimmista toimijoista, kamera kääntyy Valkoiseen taloon, Zhongnanhaihin tai Kremliin. Harvemmin se kääntyy Piilaaksoon. Silti juuri siellä tehdään yhä useammin päätöksiä, jotka vaikuttavat miljardien ihmisten arkeen 

Jos joku olisi kysynyt eurooppalaiselta vuonna 1500, mikä tekee valtiosta mahtavan, vastaus olisi ollut yksinkertainen. Suurvallalla oli paljon maata, paljon ihmisiä ja vahva armeija. Sen rajat ulottuivat kauas, sen linnoitukset olivat vahvoja ja sen hallitsija kykeni keräämään veroja laajemmalta alueelta kuin kilpailijansa. 

Valta ei enää rakentunut pelkästään maa-alueen ympärille. Se kuului niille, jotka hallitsivat meriä. Britannian imperiumi ei noussut maailman johtavaksi vallaksi siksi, että sen saarivaltio olisi ollut pinta-alaltaan suurin. Se nousi, koska sen laivasto hallitsi kauppareittejä, joiden kautta kulkivat raaka-aineet, pääoma, tieto ja ihmiset. Maailmaa ei hallinnut enää se, jolla oli eniten maata, vaan se, joka hallitsi liikettä. 

1800-luvun lopulla ratkaisevaa ei enää ollut, kuinka monta satamaa valtio omisti. Ratkaisevaa oli, kuinka paljon se kykeni valmistamaan terästä, rakentamaan rautateitä, tuottamaan hiiltä ja myöhemmin hyödyntämään öljyä. Vallan keskipiste siirtyi tehtaisiin, koneisiin ja tuotantoon. Syntyi maailma, jossa taloudellinen voima ja sotilaallinen voima ruokkivat toisiaan tavalla, jota historia ei ollut aiemmin nähnyt. 

1900-luvulla Yhdysvallat nousi maailman johtavaksi suurvallaksi juuri siksi, että se hallitsi tämän uuden aikakauden tärkeimpiä resursseja paremmin kuin kukaan muu. Sen teollisuus ruokki taloutta, talous rahoitti tutkimusta, tutkimus synnytti teknologisia läpimurtoja ja teknologia vahvisti sekä asevoimia että yrityksiä. Maailman vahvin valtio ei ollut ainoastaan sotilaallisesti ylivoimainen. Se oli myös innovaatioiden, pääoman ja tuotannon keskus. 

Niiden keskellä eläneille ihmisille ne eivät kuitenkaan näyttäneet murroksilta lainkaan. He uskoivat elävänsä normaalissa maailmassa. He pitivät aikansa vallan rakennetta luonnollisena, aivan kuten me pidämme tänään luonnollisena sitä, että maailman kohtaloista päättävät valtiot. 

Jokainen aikakausi rakentuu sen resurssin ympärille, jota ilman yhteiskunta ei kykene toimimaan. Kun tärkein resurssi muuttuu, muuttuu myös vallan luonne. Tämä on toistunut niin monta kertaa, että sitä voisi pitää historian yhtenä harvoista säännönmukaisuuksista. 

Se on digitaalinen infrastruktuuri. 

Lähes kaikki, mitä nyky-yhteiskunta tekee, kulkee sen läpi. Yritykset toimivat ohjelmistojen avulla. Pankit liikuttavat rahaa verkoissa. Logistiikka perustuu satelliitteihin ja dataan. Sairaalat käyttävät pilvipalveluita. Tutkimus rakentuu laskentateholle. Miljardit ihmiset aloittavat päivänsä avaamalla laitteen, joka yhdistää heidät muutaman suuren teknologia-alustan rakentamaan maailmaan. 

Tämä infrastruktuuri on yhtä välttämätön kuin rautatieverkko oli sata vuotta sitten tai sähköverkko viime vuosisadalla. 

Digitaalisen infrastruktuurin ovat rakentaneet suurelta osin yksityiset yritykset. 

Kun internet alkoi levitä 1990-luvulla, sitä pidettiin uutena viestintävälineenä. Harva osasi kuvitella, että siitä tulisi koko maailman talouden käyttöjärjestelmä. Vielä harvempi uskoi, että muutama teknologiayritys nousisi asemaan, jossa niiden päätökset vaikuttaisivat useampiin ihmisiin kuin useimpien valtioiden päätökset. 

Työntekijä avaa tietokoneensa. Hän kirjautuu yrityksen järjestelmiin Microsoftin tunnistautumispalvelun kautta. Kokous järjestetään Teamsissa. Tiedostot sijaitsevat pilvessä. Asiakas löytyy Googlen hakutulosten kautta. Puhelin on Applen tai Androidin käyttöjärjestelmän varassa. Maksu kulkee kansainvälisten digitaalisten verkostojen kautta. Yrityksen verkkopalvelu toimii Amazonin tai Microsoftin datakeskuksessa. Päivän aikana tekoäly auttaa kirjoittamaan raportteja, analysoimaan dataa ja laatimaan ohjelmakoodia. 

Kun Britannia hallitsi meriä, sen vaikutus ulottui kaikkialle, missä sen laivat liikkuivat. Kun Yhdysvallat hallitsi teollista tuotantoa, sen vaikutus näkyi jokaisessa tehtaassa, satamassa ja markkinassa. Nyt vaikutus ei enää kulje laivoilla eikä rautateillä. 

Se kulkee datakeskusten, kuitukaapeleiden, satelliittien, puolijohteiden ja ohjelmistojen kautta. 

Se ei kerro, kuka hallitsee hakua, pilvipalveluita, tekoälyä, mobiilikäyttöjärjestelmiä, satelliittiverkkoja tai maailman tärkeintä laskentatehoa. 

Digitaalinen imperiumi 

Rooma rakensi tiestön, jonka varassa valtakunta pysyi koossa. Britannia rakensi merireitit, jotka yhdistivät maanosia. Yhdysvallat rakensi sodan jälkeen kansainvälisen talousjärjestyksen, jonka vaikutus näkyy edelleen maailman kaupassa, rahoitusjärjestelmässä ja turvallisuuspolitiikassa. 

Tie ei ollut vain tie. Se mahdollisti armeijoiden liikkumisen, kaupan, verotuksen ja hallinnon. 

Satama ei ollut vain satama. Se yhdisti mantereita, loi vaurautta ja sitoi siirtomaat emämaahan. 

Rautatie ei ollut vain kulkuväline. Se mahdollisti teollistumisen, kaupungistumisen ja kokonaan uuden talousjärjestelmän. 

Tämän vuoksi 2000-luvun merkittävimmät yritykset eivät ole pelkästään menestyviä liiketoimintoja. Ne ovat uuden infrastruktuurin rakentajia. 

Ne eivät hallitse maailmaa siksi, että niiden toimitusjohtajat olisivat vaikutusvaltaisia tai niiden markkina-arvot olisivat valtavia. Ne hallitsevat maailmaa siksi, että niiden tuotteista on tullut välttämättömiä. 

Monelle ihmiselle Microsoft tarkoittaa edelleen Wordia, Exceliä ja PowerPointia. Todellisuudessa nämä ohjelmat ovat vain pieni osa paljon suurempaa kokonaisuutta. 

Yritys on rakentanut ympäristön, jossa miljoonat organisaatiot toimivat joka päivä. 

Kun työntekijä avaa tietokoneensa aamulla, hän tunnistautuu Microsoftin järjestelmään. Hän avaa sähköpostin, liittyy videopalaveriin, muokkaa tiedostoja, jakaa niitä kollegoille, tallentaa ne pilveen ja käyttää tekoälyä työnsä tukena. Päivän päätteeksi hän kirjautuu ulos – poistumatta kertaakaan Microsoftin rakentamasta ympäristöstä. 

Vaikutus syntyy siitä, että hakukone on vain yksi osa paljon suurempaa kokonaisuutta. 

Android käyttää miljardit laitteet. 

Chrome on maailman käytetyimpiä selaimia. 

Google Maps ohjaa ihmisiä ja tavaroita. 

YouTube määrittää, mitä maailmassa katsotaan. 

Google Cloud ylläpitää yritysten järjestelmiä. 

Tekoäly muuttaa tapaa, jolla ihmiset etsivät tietoa. 

Kun nämä kaikki yhdistyvät, syntyy kokonaisuus, joka muistuttaa enemmän infrastruktuuria kuin yksittäistä yritystä. 

Se on avain digitaaliseen elämään. 

Laitteen kautta maksetaan ostokset, tunnistaudutaan pankkiin, käytetään työvälineitä, seurataan terveyttä, kuvataan elämä ja pidetään yhteyttä läheisiin. 

Apple ei omista käyttäjän elämää. 

Se omistaa portin siihen. 

Portinvartijan asema on historiassa ollut aina poikkeuksellisen vahva. 

Keskiajalla se, joka hallitsi vuoristosolaa, hallitsi kauppaa. 

Satamakaupungit rikastuivat, koska tavarat kulkivat niiden kautta. 

Tänään digitaalinen portti on käyttöjärjestelmä. 

Se päättää, mitä käyttäjä näkee ensimmäisenä, mitä ohjelmia hän voi asentaa, millä ehdoilla ne toimivat ja millainen liiketoiminta saa pääsyn hänen taskuunsa. 

Miljoonat verkkopalvelut toimivat sen datakeskuksissa. 

Kun yritys perustaa uuden digitaalisen palvelun, se ei enää ensimmäiseksi rakenna omaa palvelinsalia. Se vuokraa kapasiteetin. 

Samalla se on keskittänyt valtavan määrän teknistä valtaa muutamille toimijoille. 

Kiinnostavin esimerkki on kuitenkin Nvidia. 

Vielä kymmenen vuotta sitten harva tavallinen ihminen tiesi yrityksen nimen. 

Nyt se on noussut koko tekoälyvallankumouksen keskiöön. 

Kaikki haluavat rakentaa tekoälyä. 

Harva pystyy rakentamaan sitä ilman Nvidian laskentatehoa. 

Teollinen vallankumous tarvitsi hiiltä. 

Öljyaikakausi tarvitsi öljyä. 

Tekoälyaikakausi tarvitsee laskentatehoa. 

Se, joka hallitsee aikakauden niukinta resurssia, saa vaikutusvaltaa, jota rahalla yksin ei voi ostaa. 

Mutta kaikkein kiinnostavin esimerkki löytyy maan ilmakehän ulkopuolelta. 

Avaruus kuului pitkään yksinomaan valtioille. 

Rakettien rakentaminen, satelliittien laukaiseminen ja avaruuden tutkiminen olivat suurvaltojen kilpailua. 

Sitten tuli SpaceX. 

Ensimmäistä kertaa modernissa historiassa yksityinen yritys alkoi rakentaa sellaista avaruusinfrastruktuuria, jonka varaan myös valtiot alkoivat nojata. 

Starlink ei ole pelkkä internetpalvelu. 

Se on maailmanlaajuinen viestintäverkko. 

Kun sota katkaisee maanpäälliset yhteydet, satelliitit voivat pitää yhteydet avoimina. 

Kun luonnonkatastrofi tuhoaa infrastruktuurin, yhteys voidaan palauttaa avaruudesta. 

Kun syrjäinen alue jää ilman tietoliikenneyhteyksiä, satelliitit yhdistävät sen maailmaan. 

Tällainen kyvykkyys kuului vielä hetki sitten yksinomaan valtioille. 

Nyt sen rakentaa yritys. 

Ensimmäistä kertaa modernissa historiassa maailman tärkein infrastruktuuri ei ole pääosin valtioiden rakentama. 

Se on yritysten rakentama. 

Maailma, jossa valtio ei enää hallitse kaikkea 

Valtiot eivät ole menettäneet merkitystään. Ne eivät ole katoamassa, eikä yksikään teknologiayritys korvaa niitä. Yritys ei voi ylläpitää oikeusjärjestelmää, järjestää vaaleja, huolehtia kansalaisten turvallisuudesta tai kantaa yhteiskunnallista vastuuta samalla tavalla kuin valtio. 

Todellinen muutos ei ole siinä, että yrityksistä olisi tullut valtioita. 

Muutos on siinä, että valtiot eivät enää hallitse kaikkia yhteiskunnan tärkeimpiä järjestelmiä. 

Tämä on historiallisesti poikkeuksellinen tilanne. 

Ensimmäistä kertaa modernin valtion synnyn jälkeen yhteiskunnan kannalta välttämätön infrastruktuuri on laajassa mitassa yksityisten toimijoiden rakentamaa ja hallitsemaa. Valtiot käyttävät sitä itsekin. Julkinen hallinto toimii pilvipalveluissa, sairaalat käyttävät kaupallisia ohjelmistoja, koulut hyödyntävät yksityisiä oppimisympäristöjä ja puolustusvoimat ostavat teknologiaa yrityksiltä, joiden osaaminen ylittää monella alueella valtioiden oman kehityskyvyn. 

Tämä näkyy erityisen selvästi siinä, miten maailman johtavat valtiot suhtautuvat teknologiayrityksiinsä. 

Yhdysvaltojen asemaa ei voi enää tarkastella erillään sen teknologiasektorista. Microsoft, Apple, Alphabet, Amazon, Nvidia, Meta ja SpaceX eivät ole vain menestyviä yrityksiä. Ne muodostavat yhdessä taloudellisen, teknologisen ja strategisen voimakeskittymän, jolla ei ole historiassa selvää vastinetta. 

Kun Yhdysvallat neuvottelee liittolaistensa kanssa tekoälystä, puolijohteista, kyberturvallisuudesta tai avaruudesta, pöydässä eivät ole mukana vain virkamiehet ja poliitikot. Mukana ovat myös yritykset, joiden teknologia määrittää koko alan kehityssuunnan. 

Siellä valtio ei ole jättänyt teknologiayrityksiä toimimaan itsenäisesti, vaan on sitonut ne osaksi omaa strategiaansa. Kiinan malli on erilainen kuin Yhdysvaltojen, mutta tavoite on sama: hallita tulevaisuuden tärkeintä infrastruktuuria. 

Tästä syystä nykyinen suurvaltakilpailu näyttää ulospäin erilaiselta kuin kylmän sodan aikana. 

Silloin kilpailtiin ydinaseilla, panssarivaunuilla ja avaruuslennoilla. 

Tänään kilpailu käydään tekoälymalleista, puolijohteista, datakeskuksista, satelliiteista, kvanttilaskennasta, kyberturvallisuudesta ja energiasta. 

Todellinen kilpailu käydään siitä, kuka rakentaa järjestelmät, joiden varaan muut rakentavat omansa. 

Juuri siksi puolijohteista on tullut geopoliittinen kysymys. 

Juuri siksi datakeskuksista on tullut strateginen infrastruktuuri. 

Juuri siksi tekoälyä ei nähdä enää pelkkänä teknologiana, vaan kansallisen turvallisuuden kysymyksenä. 

Maailman vaikutusvaltaisimmat valtiot ovat ymmärtäneet, että seuraavan vuosikymmenen ratkaisevin kilpailu ei koske vain aseita. 

Se koskee kykyä rakentaa maailman käyttöjärjestelmä. 

Eurooppa lähestyy tätä murrosta hyvin eri tavalla. 

Se on rakentanut vahvan oikeusvaltion, kilpailulainsäädännön ja kuluttajansuojan. Digitaalisia markkinoita säädellään tarkemmin kuin missään muualla maailmassa. Tavoitteena on estää vallan liiallinen keskittyminen ja turvata kansalaisten oikeudet. 

Euroopan suurin haaste ei ole se, ettei se ymmärtäisi teknologian merkitystä. 

Haaste on siinä, että se rakentaa liian vähän. 

Kun tarkastelee maailman suurimpia teknologiayhtiöitä, valtaosa niistä on yhdysvaltalaisia. Kiina on rakentanut omat jättinsä. Euroopassa vastaavaa mittakaavaa on huomattavasti vähemmän. 

Eurooppalaiset käyttävät amerikkalaisia käyttöjärjestelmiä. 

Amerikkalaisia pilvipalveluja. 

Amerikkalaisia hakukoneita. 

Amerikkalaisia tekoälymalleja. 

Yhä useammin myös amerikkalaista avaruusinfrastruktuuria. 

Mutta käyttäjä ei koskaan päätä kehityksen suunnasta samalla tavalla kuin rakentaja. 

Historia osoittaa, että suurimmat taloudelliset hyödyt eivät synny siellä, missä teknologiaa käytetään. 

Ne syntyvät siellä, missä se rakennetaan. 

Suomen näkökulmasta tämä kysymys on erityisen kiinnostava. 

Mutta digitaalinen maailma on muuttanut sitä, mitä pienuus tarkoittaa. 

Teollisessa maailmassa valtava kotimarkkina oli lähes välttämättömyys. 

Digitaalisessa maailmassa yksi hyvä ohjelmisto voi saavuttaa koko maailman. 

Yksi tekoälyratkaisu voi löytää miljoonia käyttäjiä. 

Yksi teknologinen innovaatio voi nousta osaksi globaalia infrastruktuuria. 

Suomella on tästä kokemusta. 

Nokia yhdisti aikanaan maailman. 

Linux pyörittää edelleen valtavaa osaa maailman palvelimista. 

Supercell osoitti, että pieni suomalainen yritys voi rakentaa maailmanlaajuisen ilmiön. 

Oura loi kokonaan uuden tuotekategorian. 

ICEYE rakentaa satelliittijärjestelmää, jonka merkitys kasvaa jatkuvasti. 

Yksikään näistä yrityksistä ei syntynyt siksi, että Suomella olisi ollut suuret kotimarkkinat. 

Ne syntyivät siksi, että ne ratkaisivat ongelman, joka oli maailmanlaajuinen. 

Liian usein keskustelemme siitä, kuinka monta uutta yritystä Suomeen syntyy. 

Paljon tärkeämpi kysymys kuuluu: 

Kuinka moni niistä rakentaa jotakin, jota ilman maailma toimii huonommin? 

Hyvä yritys tekee hyvän tuotteen. 

Suuri yritys rakentaa markkinan. 

Todella merkittävä yritys rakentaa infrastruktuurin. 

Juuri tällaiset yritykset muuttavat maailmaa. 

Se perustuu edelleen riippuvuuteen. 

Ennen oltiin riippuvaisia maasta. 

Sitten merireiteistä. 

Sitten tehtaista. 

Sitten energiasta. 

Nyt olemme riippuvaisia digitaalisista järjestelmistä. 

Se, joka rakentaa järjestelmän, jota ilman muut eivät kykene toimimaan, käyttää aina valtaa. 

Juuri tästä syystä maailma näyttää tänään erilaiselta kuin vielä kaksikymmentä vuotta sitten. 

Kun seuraamme uutisia, katse kiinnittyy edelleen presidentteihin, pääministereihin, vaaleihin ja valtioiden välisiin kriiseihin. Ne ovat edelleen tärkeitä. 

Hiljaisesti, lähes huomaamatta, maailma rakentaa uutta vallan järjestystä. 

Sen tärkeimmät toimijat eivät aina istu parlamenteissa. 

He johtavat yrityksiä. 

He rakentavat ohjelmistoja. 

He kehittävät tekoälyä. 

He laukaisevat satelliitteja. 

He suunnittelevat siruja. 

He rakentavat infrastruktuuria, jonka varassa kokonaiset yhteiskunnat toimivat. 

Kun tulevaisuuden historioitsijat katsovat taaksepäin 2000-luvun alkuun, he eivät näe vain valtioiden välistä kilpailua. He näkevät murroksen, jossa vallan perusta muuttui. 

Vuosisatojen ajan valta rakentui maan, merien, teollisuuden ja energian ympärille. Tällä vuosisadalla se rakentuu yhä useammin digitaalisen infrastruktuurin ympärille. 

Kartta näyttää edelleen valtioiden rajat. 

Mutta tämän vuosisadan todellista suurvaltaa ei enää tunnista kartasta.