Etusivu / Ympäristö ja kestävä kehitys / Suomalaiset lähtevät Etelämantereelle – tutkimusretkikuntaa odottavat myrskyt, eristyneisyys ja vaativa tehtävä jäätiköillä

Suomalaiset lähtevät Etelämantereelle – tutkimusretkikuntaa odottavat myrskyt, eristyneisyys ja vaativa tehtävä jäätiköillä

Suomen Aboa-tutkimusaseman rakennuksia lumisella Etelämantereella. Asemalla liehuu Suomen lippu ja taustalla näkyy vuoristoa.

Suomen Aboa-tutkimusasema sijaitsee Etelämantereella Kuningatar Maudin maalla. FINNARP 2026 -retkikunta aloittaa matkansa kohti asemaa 13. marraskuuta tutkiakseen muun muassa jäätiköiden ja maankuoren liikkeitä. Kuva: Ilmatieteen laitos / FINNARP, kuvaaja vahvistamatta. Kuva: Mika Kalakoski

Spread the love

Suomessa valmistaudutaan tutkimusmatkaan, jonka työskentelyolosuhteet poikkeavat lähes kaikesta tavallisesta. Marraskuussa matkaan lähtevä FINNARP-retkikunta suuntaa Suomen omalle tutkimusasemalle Etelämantereelle, missä tutkijoita odottavat jäätiköt, arvaamaton sää ja kuukausien työ kaukana asutuksesta. Retken tavoitteena on kerätä tietoa muutoksista, joilla on merkitystä myös maapallon pohjoisosissa.

Suomella on oma tutkimusasema keskellä Etelämantereen jäistä maisemaa, noin 5 000 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Siellä, Kuningatar Maudin maalla, sijaitsee Aboa – pieni suomalainen tukikohta maailman syrjäisimpiin kuuluvalla mantereella.

Marraskuun 13. päivänä uusi suomalainen tutkimusretkikunta aloittaa matkansa kohti asemaa. FINNARP 2026 -retkikunnan on määrä palata Suomeen helmikuun puolivälissä.

Kyseessä ei ole tavallinen tutkimusmatka. Etelämantereella jokainen ulkona tehtävä työ riippuu säästä, teknisten laitteiden toimintavarmuudesta ja huolellisesta valmistautumisesta. Jos tärkeä varaosa puuttuu tai myrsky estää liikkumisen, ongelmaa ei ratkaista hakemalla tarvikkeita lähimmästä kaupasta.

Tutkimusasemalla on selvittävä käytettävissä olevalla kalustolla, omalla osaamisella ja kansainvälisen yhteistyön avulla.

Samalla tutkijat tekevät työtä, joka ulottuu paljon Etelämannerta kauemmas. He mittaavat jäätiköiden muutoksia, maankuoren liikkeitä ja ilmakehän sekä jääpeitteen ominaisuuksia. Tuloksia hyödynnetään muun muassa satelliittihavaintojen tarkentamisessa ja ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioinnissa.

Tutkimusasema sijaitsee keskellä jäistä erämaata

Aboa sijaitsee noin 130 kilometrin päässä Etelämantereen rannikolta Vestfjellan vuoristossa. Tutkimusasema on rakennettu Basen-nunatakille, jäätiköstä esiin kohoavalle kallioiselle vuorenhuipulle, noin 480 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Maisemaa hallitsevat lumi, jää, kalliot ja kaukaisuuteen jatkuva avoin alue. Puita, teitä tai tavallista asutusta ei ole. Ihmisen läsnäolo näkyy tutkimusaseman rakennuksissa, tutkimuslaitteissa ja kenttätyöhön käytettävässä kalustossa.

Aboa perustettiin Etelämantereen kesällä 1988–1989, ja asema avattiin helmikuussa 1989. Sittemmin sitä on laajennettu useaan otteeseen.

Nykyiseen asemaan kuuluu noin 250 neliömetrin päärakennus sekä erillisiä majoitus-, tutkimus- ja huoltotiloja. Käytössä ovat muun muassa lääkärin työskentelyyn tarkoitettu tila, generaattorirakennus, ajoneuvohalleja sekä ruoka- ja varaosavarastoja.

Aseman varustukseen kuuluvat myös suihku, pyykinpesumahdollisuus ja suomalainen sauna. Niillä on merkitystä ympäristössä, jossa samat ihmiset asuvat ja työskentelevät yhdessä viikkojen ajan.

Aboa ei ole ympärivuotisesti miehitetty tutkimusasema. Ihmiset työskentelevät siellä Etelämantereen kesällä, jolloin olosuhteet ovat tutkimustyön kannalta suotuisimmat. Mittalaitteet sen sijaan jatkavat toimintaansa myös aseman ollessa tyhjillään.

Tämä tarkoittaa, että saapuvan retkikunnan tehtävänä on tutkimuksen lisäksi huolehtia rakennuksista ja laitteista, joiden on kestettävä seuraava pitkä talvi ilman paikalla olevaa henkilökuntaa.

Etelämantereen kesä ei tarkoita leutoa säätä

Kun Suomessa eletään marraskuuta, Etelämantereella alkaa kesä. Aboan alueella lämpötila on kesäkaudella tyypillisesti noin nollan ja 20 pakkasasteen välillä.

Pelkkä lämpömittarin lukema ei kuitenkaan kerro työskentelyolosuhteista kaikkea. Voimakas tuuli, lumimyrskyt, näkyvyyden heikkeneminen ja ankara auringonsäteily vaikuttavat siihen, kuinka turvallisesti ulkona voidaan liikkua ja kuinka pitkään tutkimustyötä voidaan tehdä.

Etelämanner osoitti voimansa myös edelliselle suomalaiselle retkikunnalle.

Tammikuussa 2026 Aboan alueella riehui kolme päivää kestänyt myrsky. Kovimmat tuulenpuuskat ylittivät 35 metriä sekunnissa eli hirmumyrskyn rajan.

Myrskyn aikana ulkona tehtävä työ keskeytyi, mutta aseman tehtävät eivät kadonneet. Kun tuuli hellitti, retkikunta jatkoi mittalaitteiden huoltoa, tutkimusta ja aseman ylläpitoa.

Edellisen retkikunnan kokemukset kertovat myös tavallisen työpäivän kuormituksesta. Henkilöstö teki pitkiä päiviä kirkkaassa auringonpaisteessa, kylmässä tuulessa ja ajoittain pakkassumussa. Työpäivien päätteeksi palautuminen oli tärkeä osa seuraavaan päivään valmistautumista.

Tällaisissa olosuhteissa sää ei ole vain taustatekijä. Se määrää työpäivien aikataulua, kulkemista ja turvallisuutta.

Matka perille on osa tutkimusretken vaativuutta

Etelämantereelle ei matkusteta tavallisen lentoreitin päässä sijaitsevaan kaupunkiin. Perille pääseminen edellyttää huolellisesti järjestettyjä lentoja ja kuljetuksia sekä muiden maiden tutkimusohjelmien kanssa tehtävää yhteistyötä.

Edellinen suomalainen retkikunta matkusti Kapkaupungista Etelämantereelle joulukuussa 2025. Ensimmäinen lento toi osallistujat Wolf Fang Runway -lentopaikalle, josta matka jatkui Aboan suuntaan suksilla varustetulla lentokoneella.

Viimeinen osuus tutkimusasemalle tehtiin jäätikön kautta. Naapurissa sijaitsevan Ruotsin Wasa-tutkimusaseman henkilökunta osallistui suomalaisten vastaanottamiseen ja kuljetuksiin.

Vuoden 2026 retkikunnan tarkkaa matkareittiä ei ole vielä vahvistettu julkisuuteen. Aiemman retken kulku havainnollistaa kuitenkin, kuinka monesta erillisestä vaiheesta Etelämantereelle pääseminen muodostuu.

Lentojen toteuttaminen riippuu olosuhteista. Aikatauluja suunniteltaessa on varauduttava siihen, että sää estää lähtemisen, saapumisen tai jatkoyhteyden.

Etelämantereella tämä kuuluu toiminnan perusluonteeseen. Matkan onnistuminen ei ole pelkästään kiinni siitä, että tutkimusvälineet ovat valmiina, vaan myös siitä, että ihmiset ja tarvikkeet saadaan turvallisesti oikeaan paikkaan.

Tutkijat eivät pärjää ilman kokkia, lääkäriä ja konemestaria

FINNARP 2026 -retkikuntaan kuuluu yhteensä 12 henkilöä: retkikunnan johtaja, seitsemän tutkijaa, erikoissuunnittelija, lääkäri, konemestari ja kokki.

Tutkijat tulevat Ilmatieteen laitokselta, Maanmittauslaitokselta ja Aalto-yliopistosta.

Kokoonpano kertoo Etelämanner-tutkimuksen luonteesta paljon. Tutkimusasema ei toimi pelkän tieteellisen osaamisen varassa, vaan tarvitsee myös teknistä huoltoa, terveydenhuollon valmiutta, ruokahuoltoa ja kuljetusten järjestämistä.

Kokki huolehtii ruokailusta tilanteessa, jossa elintarvikehuolto on suunniteltava etukäteen. Konemestarin osaamista tarvitaan energiantuotannossa, ajoneuvojen kunnossapidossa ja erilaisissa teknisissä tehtävissä. Lääkäri tuo retkikuntaan terveydenhuollon osaamista paikassa, jossa tavallisia palveluja ei ole lähellä.

Tutkimusasemalla päivittäinen toimintavarmuus muodostuu monesta pienestä asiasta. Lämmitys, sähkö, käyttövesi, viestiyhteydet ja kuljetuskalusto ovat kaikki osa turvallista työskentelyä.

Edellisen retkikunnan raportit antavat tästä havainnollisen esimerkin. Tutkimusaseman vanhat ajoneuvot vaativat kunnossapitoa, automaattisen sääaseman rikkoutunut aurinkopaneeli vaihdettiin ja jäätiköllä sijaitsevan sääaseman mastoa korotettiin, jotta laite pysyisi lumen yläpuolella.

Myös asemalle kertynyt lumi aiheutti töitä, joita hoidettiin traktorilla.

Tieteellinen tutkimus ja arjen huoltotyö muodostavat Etelämantereella yhden kokonaisuuden. Ilman toimivia rakennuksia, laitteita ja kuljetuksia tutkimusaineistoa ei saada kerättyä.

Eristyneisyys tekee tavallisistakin asioista poikkeuksellisia

Tutkimusaseman arki perustuu pienen ryhmän yhteistyöhön. Samat ihmiset jakavat majoitus- ja työskentelytilat sekä suuren osan vapaa-ajastaan.

Työskentely vaatii suunnittelua myös siksi, että retkikunnan henkilökunta ei voi turvautua samoihin palveluihin kuin Suomessa. Huoltotehtäviin tarvittavat varaosat, tutkimusvälineet ja muut tarvikkeet on hankittava ennen lähtöä.

Edellisen tutkimuskauden aikana biologit kuljettivat mukanaan kuusi laatikollista laboratoriovälineitä ja tarvikkeita. Niiden sisältö oli suunniteltu etukäteen, sillä tarvittavia laboratoriotarvikkeita ei voinut hankkia enää tutkimusasemalta käsin.

Sama periaate koskee lähes kaikkea toimintaa: valmistautumisessa tehty ratkaisu vaikuttaa siihen, mitä myöhemmin voidaan toteuttaa.

Eristyneisyys nostaa myös viestiyhteyksien merkitystä. Yhteydenpito muihin tutkimusasemiin ja ulkomaailmaan on osa turvallisuuden ylläpitämistä. Aiemmilla retkillä suomalaiset ovat joutuneet huoltamaan myös radioyhteyksien laitteita.

Aboalla on kuitenkin yksi huomattava etu. Ruotsin Wasa-tutkimusasema sijaitsee vain noin 200 metrin päässä.

Suomalaiset ja ruotsalaiset muodostavat yhdessä Nordenskiöld Base Camp -tukikohdan, jossa yhteistyötä tehdään tutkimuksessa, kuljetuksissa ja käytännön järjestelyissä.

Keskellä Etelämannerta lähin naapuri on siten poikkeuksellisen tärkeä.

Jäätiköt liikkuvat – mutta miten ja miksi?

Uuden retkikunnan keskeisiin tehtäviin kuuluu jäätiköiden, jäähyllyjen ja kiinteän maankuoren liikkeiden tutkiminen.

Yksi hankkeista on Suomen Akatemian rahoittama DynEAnt, jossa Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen ja Aalto-yliopiston tutkijat selvittävät maankuoreen kohdistuvien kuormitusten vaikutuksia.

Maankuori ei ole täysin liikkumaton alusta. Sen liikkeisiin vaikuttavat muun muassa ilmanpaineen vaihtelut sekä valtamerten vuorovesi-ilmiöt.

Antarktiksella näitä vaikutuksia on tutkittu verrattain vähän, ja pitkäaikaisia paikan päällä tehtyjä mittauksia on niukasti.

Tutkijat käyttävät painovoimamittauksia ja tarkkaa satelliittipaikannusta selvittääkseen, miten maa liikkuu erilaisten kuormitusten vaikutuksesta. Samalla mitataan jäätiköiden ja jäähyllyjen liikkeitä.


Jäätikkötutkija tekee kenttätutkimusta Etelämantereen lumisissa olosuhteissa. Jäätiköiden mittaukset auttavat tutkijoita ymmärtämään niiden rakennetta, liikkeitä ja muutoksia. Kuva on Bellingshausenin tutkimusaseman alueelta, eikä se esitä Suomen FINNARP-retkikuntaa. Kuva: Akulovz / Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0.


Mittaustietojen avulla kehitetään malleja, jotka kuvaavat alueen maankuoren rakennetta ja käyttäytymistä.

Työllä on merkitystä myös satelliittipaikannuksen tarkkuudelle. Kun maankuoren liikkeet tunnetaan paremmin, voidaan erottaa tarkemmin toisistaan maanpinnan ja jäätiköiden muutoksia.

Kyseessä on tutkimusta, jossa pienetkin liikkeet ovat merkityksellisiä. Avaruudesta tehtävät havainnot ja paikan päällä suoritetut mittaukset täydentävät toisiaan.

Dronejen avulla tutkitaan myös jään sisäistä rakennetta

Toinen keskeinen tutkimuskokonaisuus on EXQALIBR-hanke, jossa tutkijat selvittävät lumen ja jään rakenteessa tapahtuvia muutoksia.

Kenttätyössä käytetään droneja eli miehittämättömiä ilma-aluksia, joihin kiinnitetään erilaisia mittalaitteita.


Tutkija ohjaa dronea jäätiköllä Suomen Aboa-tutkimusaseman läheisyydessä Etelämantereella. Droneja hyödynnetään alueen vaativissa olosuhteissa tehtävässä tutkimustyössä. Kuva: Pasi Ylirisku / FINNARP.


Yksi niistä on laserkeilain. Se muodostaa tarkkaa tietoa jääpeitteen pinnan korkeudesta. Mittauksia verrataan alueella neljä vuotta aikaisemmin tehtyihin vastaaviin havaintoihin.

Näin tutkijat saavat tietoa siitä, miten jääpeitteen pinta on muuttunut.

Toinen mittalaite on radiometri, joka havaitsee mikroaaltoalueen säteilyä. Sen avulla tutkitaan jääpeitteen sisäistä rakennetta useiden kymmenien metrien syvyyteen.

Teknologian rinnalla käytetään myös perinteisiä tutkimusmenetelmiä. Tutkijat kaivavat lumikuoppia, ottavat näytteitä ja mittaavat lumen optisia sekä fysikaalisia ominaisuuksia.


Tutkija kaivaa lumiluolaa lumikiteiden valokuvaamista varten Suomen Aboa-tutkimusaseman alueella Etelämantereella. Kuva havainnollistaa, millaisissa lumiolosuhteissa tutkimustyötä tehdään. Arkistokuva: Timo Palo / Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0.


Tämä yhdistelmä kertoo tutkimustyön monipuolisuudesta. Kaikkea ei voida selvittää satelliitista, eikä kaikkea tarvitse mitata käsin. Tarkka kokonaiskuva syntyy, kun eri menetelmien tuloksia verrataan toisiinsa.

Etelämantereella kaikki jää ei käyttäydy samalla tavalla

Erityisen kiinnostava tutkimuskohde löytyy Aboan lähialueen jäämassojen kehityksestä.

Satelliittihavaintojen ja jäätikkömallien perusteella Kuningatar Maudin maan alue kuuluu niihin harvoihin Etelämantereen reuna-alueisiin, joilla jään kokonaismassa on viime vuosina kasvanut.

Havainto poikkeaa monien muiden Etelämantereen alueiden kehityksestä, jossa jäämassaa on menetetty.

Uuden retkikunnan tutkimustyön tarkoituksena on tarkentaa havaintoja ja selvittää alueen jääpeitteen rakennetta. Tutkijat mittaavat lumen ja jään ominaisuuksia, jotta satelliiteista saatavaa tietoa osataan tulkita entistä tarkemmin.

Paikallinen jäämassan kasvu ei tarkoita, että koko Etelämantereen jäätiköt kasvaisivat tai että ilmastonmuutoksen vaikutukset olisivat pysähtyneet.

Päinvastoin Etelämantereen eri alueiden erilainen kehitys on yksi keskeisistä syistä, miksi tutkimusta tarvitaan.

Manner on valtava, ja jääpeitteen muutoksiin vaikuttavat monet ilmakehään, meriin ja jäätiköiden omaan dynamiikkaan liittyvät tekijät. Alueellisten erojen ymmärtäminen auttaa kehittämään koko Etelämannerta koskevia arvioita.

Tutkimusaseman on selvittävä myös silloin, kun kukaan ei ole paikalla

Aboan ympäristössä toimii useita automaattisia mittalaitteita, jotka keräävät tietoa ympäri vuoden.

Niihin kuuluu sääasemia, satelliittitutkaheijastimia, maan ja jään liikkeitä havainnoiva seismometri sekä tarkkaan satelliittipaikannukseen perustuva GNSS-asema.

Koska tutkimusasemalla ei ole henkilökuntaa Etelämantereen talvella, laitteiden on toimittava pitkiä aikoja itsenäisesti.

Kun retkikunta saapuu, se tarkistaa laitteiden kunnon, tallentaa mittausaineistoja ja tekee tarvittavat huollot.

Ilmatieteen laitoksen mukaan pitkäaikaisten mittaussarjojen jatkuvuus on yksi retkikunnan tärkeimmistä tehtävistä. Jos mittaukset keskeytyvät, menetetään tietoa ajanjaksolta, jota ei voida jälkikäteen mitata uudelleen.

Siksi tutkimusaseman ylläpito on myös tieteellisesti arvokasta työtä.

Retkikunnan johtaja Mika Kalakoski on nostanut tulevan tutkimuskauden keskeisiksi huolenaiheiksi lumimyrskyt, rakennusten kunnon ja laitteiden toimintavarmuuden.

Lyhyen kesäkauden aikana on ehdittävä sekä toteuttaa tutkimussuunnitelmat että valmistella laitteistot seuraavaa talvea varten.

Mitä Etelämantereen tutkimus merkitsee Suomelle?

Etelämanner vaikuttaa kaukaiselta ympäristöltä, mutta sen muutokset liittyvät koko maapallon ilmastojärjestelmään.

Etelämantereen jäätiköihin sitoutunut vesimäärä on valtava. Kun mannerjäätiköstä menetetään jäätä mereen, vaikutukset näkyvät merenpinnan korkeudessa eri puolilla maailmaa.

Merenpinnan muutos ei jakaudu kaikkialle samanlaisena. Etelämantereen jäämassojen menetys vaikuttaa suhteellisesti voimakkaammin moniin pohjoisen pallonpuoliskon alueisiin kuin Etelämantereen lähialueisiin.

Suomen kannalta tärkeä tutkimuskysymys liittyy myös Atlantin merivirtausjärjestelmään, jota kutsutaan lyhenteellä AMOC.

Se kuljettaa lämpöä valtameressä ja vaikuttaa laajasti pohjoisen Atlantin alueen ilmastoon. Sen muutokset liittyvät kysymyksiin, joilla on merkitystä myös Suomen lämpötiloille, sateisuudelle ja merenpinnan kehitykselle.

Yksittäinen Aboan tutkimusretki ei ratkaise näitä suuria kysymyksiä. Se tuottaa havaintoja, joita tarvitaan ilmastojärjestelmän toiminnan ymmärtämisessä ja pitkän aikavälin tutkimuksessa.

Suomelle Etelämanner-tutkimuksella on myös toinen merkitys: se vahvistaa kotimaista kylmien olosuhteiden osaamista.

Suomalaiset tutkijat, insinöörit ja asiantuntijat ovat tottuneet työskentelemään pohjoisissa oloissa. Etelämantereella tätä osaamista sovelletaan ympäristössä, jossa tutkimus, tekniikka, logistiikka ja turvallisuus yhdistyvät poikkeuksellisen vaativalla tavalla.

Suomen oma tutkimusasema tarjoaa myös mahdollisuuden osallistua kansainväliseen tutkimukseen ja yhteistyöhön pitkäjänteisesti.

Suomi on ollut mukana Etelämantereen tutkimuksessa jo lähes neljä vuosikymmentä

Suomen Etelämanner-toiminta ei alkanut nykyisestä retkikunnasta.

Suomi liittyi kansainväliseen Etelämannersopimukseen vuonna 1984 ja sai vuonna 1989 konsultatiivisen osapuolen aseman, joka antaa oikeuden osallistua Etelämannerta koskevaan päätöksentekoon.

Samana vuonna valmistunut Aboa-tutkimusasema loi perustan Suomen pitkäaikaiselle läsnäololle mantereella.

Etelämannersopimusjärjestelmässä mannerta käytetään rauhanomaiseen toimintaan ja tieteelliseen tutkimukseen. Kansainvälinen yhteistyö ja ympäristön suojelu kuuluvat järjestelmän keskeisiin tavoitteisiin.

Suomen osallistuminen päätöksentekoon perustuu siihen, että maa harjoittaa Etelämantereella merkittävää tutkimustoimintaa.

Oman tutkimusaseman ylläpito on siten enemmän kuin yksittäisten tutkimusprojektien järjestämistä. Se on pitkäaikainen kansainvälinen sitoumus, joka edellyttää jatkuvaa osaamista, rahoitusta ja yhteistyötä.

Mitä tämä merkitsee lukijalle?

1. Etelämanner vaikuttaa myös Suomen tulevaisuuteen. Jäätiköiden, merivirtojen ja ilmaston muutokset eivät pysähdy maantieteellisille rajoille. Kaukaisella mantereella kerätty tutkimustieto auttaa ymmärtämään myös pohjoisen pallonpuoliskon kehitystä.

2. Suomalainen tutkimus ulottuu huomattavasti maan rajojen ulkopuolelle. Aboa on konkreettinen esimerkki siitä, miten pieni maa osallistuu maailmanlaajuiseen tutkimukseen omalla osaamisellaan ja tutkimusinfrastruktuurillaan.

3. Tieteelliset tulokset vaativat paljon muutakin kuin tutkimusvälineitä. Etelämantereella tutkimus onnistuu vain, kun kalusto, huolto, ruokailu, terveydenhuolto ja turvallisuus toimivat yhdessä. Tutkimuksen taustalla on kokonainen joukko ammattilaisia.

Toimituksen näkökulma: Suomalainen osaaminen näkyy myös siellä, missä arki on vaikeinta

Aboa muistuttaa, että kansainvälisesti merkittävää tutkimusta ei tehdä pelkästään suurissa laboratorioissa tai yliopistojen työhuoneissa. Joskus se tapahtuu lumimyrskyjen keskellä, tuhansien kilometrien päässä lähimmistä tavallisista palveluista, ja sen onnistuminen riippuu yhtä paljon konemestarin, lääkärin ja kokin työstä kuin tutkijoiden mittalaitteista. Suomen pitkäjänteinen läsnäolo Etelämantereella kertoo osaamisesta, jossa käytännön toimintavarmuus ja tieteellinen kunnianhimo täydentävät toisiaan. Tutkimusretken arvo ei synny vain siitä, mitä jäätiköiltä löydetään, vaan myös siitä, että havaintoja pystytään keräämään vuodesta toiseen.

Kun FINNARP 2026 -retkikunta lähtee matkaan 13. marraskuuta, yksi tärkeimmistä tehtävistä on lopulta hyvin konkreettinen: varmistaa, että Suomen tutkimusasema ja sen mittalaitteet jatkavat toimintaansa myös seuraavan Etelämantereen talven yli.

Lähteet

  1. Ilmatieteen laitos (6.11.2026): FINNARP 2026 -retkikunta valmiina lähtöön – oma tutkimusasema ja arktinen osaaminen ovat Suomen vahvuuksia Etelämantereella.
    https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/3Y501f5LKfenm4d95BTr6X
  2. Ilmatieteen laitos: Aboa-tutkimusasema – sijainti, historia, rakennukset, kalusto ja toimintaolosuhteet.
    https://www.ilmatieteenlaitos.fi/etelamanner-tutkimusasema
  3. Ilmatieteen laitos: FINNARP-retkikunnan uutisia tutkimusasema Aboalta 2025–2026. Mukana 12.1.2026 ja 28.1.2026 julkaistut kertomukset matkasta, myrskystä, tutkimustyöstä ja aseman ylläpidosta.
    https://www.ilmatieteenlaitos.fi/retkikunta-2025
  4. Ilmatieteen laitos: Suomen Etelämanner-operaatiot – FINNARP-ohjelman tehtävät ja retkikuntien toiminta.
    https://www.ilmatieteenlaitos.fi/etelamanner
  5. Ilmatieteen laitos: Etelämannersopimus – Suomen osallistuminen kansainväliseen Etelämanner-yhteistyöhön.
    https://www.ilmatieteenlaitos.fi/etelamannersopimus
  6. Finnish Meteorological Institute: Aboa Research Station – aseman tekninen rakenne, majoituskapasiteetti, energia ja käyttöhistoria.
    https://en.ilmatieteenlaitos.fi/aboa-research-station